Rikos

Hoitolapsen hukkumisesta tuomio kahdelle Netti-tv

Julkaistu 16.06.2008 16:40 (päivitetty 22:05)
Hoitolapsen hukkumisesta tuomio kahdelle

Mustasaaren käräjäoikeus on tuominnut hoitajan ja ohjaajan sakkoihin hoitolapsen hukkumisesta.

Perhepäivähoidossa ollut kaksivuotias poika hukkui hoitopaikan lähellä virranneeseen jokeen Uudessakaarlepyyssä viime vuoden tammikuussa.

Perhepäivähoidon ohjaaja tuomittiin virkavelvollisuuden rikkomisesta ja perhepäivähoitaja kuolemantuottamuksesta.

Hoitajalla oli onnettomuuden sattuessa liian suuri lapsiryhmä. Onnettomuus sattui, kun hoitaja oli pukemassa lapsia ulos. Pihalle mennyt pikkupoika ehti olla muutaman minuutin pois hoitajan silmistä, kun hän katosi. Etsinnät aloitettiin nopeasti, mutta siitä huolimatta poika oli ehtinyt noin 40 metrin päässä virtaavaan jokeen. Hänet löydettiin joesta seuraavana päivänä.

Asetuksen mukaan perhepäivähoitajalla saa olla hoidossa enintään neljä lasta, mutta hoitajalla oli tuolloin kuusi hoitolasta. Iältään he olivat 2-5-vuotiaita.

Syyttäjän mukaan perhepäivähoitajan esimiehet rikkoivat tietoisesti määräyksiä ja vaaransivat lasten turvallisuuden. Päätöksen ylimääräisten lasten sijoittamisesta kyseiselle hoitajalle teki vastaava perhepäivähoidon ohjaaja.

Syyttäjä vaati myös kaupungin sosiaalijohtajalle rangaistusta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Tämä syyte kuitenkin hylättiin. Sosiaalijohtaja kiisti oikeudessa olleensa tietoinen siitä, että kyseisellä hoitajalla oli liian monta lasta hoidettavana.

Hoitolapsen hukkumisesta tuomio kahdelle

  • Hoitolapsen hukkumisesta tuomiot

Katso Netti-tv:stä Outi Airolan juttu

  • (Kymmenen uutiset 16.06.2008)

 

Aita puuttui

Käräjäoikeudessa puitiin myös kyseisen hoitopaikan turvallisuutta. Lasten hiekkalaatikko ja leikkialue sijaitsivat talon etupihalla, ja joki virtasi talon takana. Joen ja talon välissä ei ole aitaa.

Perhepäivähoitaja on erittäin kokenut, hän on hoitanut lapsia 25 vuotta. Hoitaja kertoi, että hänen esimiehensä eivät ole huomauttaneet paikan olevan vaarallinen, eikä onnettomuuksia ole koskaan aiemmin sattunut. Lapsia oli kielletty menemästä talon taakse.

Käräjäoikeus määräsi hoitajalle ja ohjaajalle molemmille 50 päiväsakkoa. Lisäksi Uudenkaarlepyyn kaupunki joutuu maksamaan hukkuneen pojan molemmalle vanhemmalle 20 000 euroa henkisistä kärsimyksistä. Poika oli vanhempien ainoa lapsi.

(MTV3-STT)

Uusimmat uutiset

Syyrian sisällissota levisi Aleppoon
10.02.2012 18:17

Laaninen: Keskusta miettii uudelleen Väyrysen kulukorvauksia
10.02.2012 18:14

Kuntakartan halutut ja hylkiöt – parhaita liitoskumppaneita listataan
10.02.2012 17:59

Tonava jäätyi - liikenne poikki Mustallemerelle asti
10.02.2012 17:57

Kauhavalla sattui kuolonkolari
10.02.2012 17:48

Breivik pakotetaan uuteen mielentilatutkimukseen
10.02.2012 17:48

Kelkkakuski kuoli ulosajossa Ahvenanmaalla
10.02.2012 17:43

Varas vei mopoauton Wunderbaumit
10.02.2012 17:39

Auerin epäiltyihin seksuaalirikoksiin liittyvä tutkinta valmistui
10.02.2012 16:38

Kreikan äärioikeisto asettui säästöjä vastaan
10.02.2012 16:28

Puolustusministeriö teilaa sotilaspassien palauttamisen
10.02.2012 16:26

Poliisi varautuu mellakkaviikonloppuun - palaako Kreikka jälleen?
10.02.2012 16:24

Solidium: Osakkeet maltillisesti arvostettuja - Muut pörssiyhtiöt mahdollisia
10.02.2012 15:54

Kaksi otettu kiinni kerrostaloampumisesta Oulussa
10.02.2012 15:54

Poliisi kaipaa vihjeitä Raahen yliajosta
10.02.2012 15:32

Espoolaispäiväkodissa vesivahinko - vahingot kymmeniätuhansia euroja
10.02.2012 15:24

Asiantuntija tyrmää niksinikkarin edullisen pakkasvinkin autolle
10.02.2012 15:11

Poliisia paenneet vaaransivat henkiä – silminnäkijöitä kaivataan
10.02.2012 15:01

Halonen: Kuntien tulevaisuutta ei vain varuskuntien varaan
10.02.2012 14:40

Google kehittämässä uutta "viihdelaitetta"
10.02.2012 14:38