Rikos
Vankilapako: Tekniikan toimivuus tarkastetaan huomenna
Sukevan vankilassa selvitetään parhaillaan, miten murhasta tuomittu Pekka Luukkonen onnistui pakenemaan vankilasta lauantaina.
– Tekniikkaa on vankilassa tietysti ollut, ja siitä saatavia tietoja aletaan purkaa huomenna, kertoo vankilanjohtaja Maija Roiha.
Teknisten laitteiden lisäksi tarkkaan syyniin joutuvat myös laitoksen toimintatavat.
– Selvitämme, missä on ollut vikaa, ja miten voimme sen korjata, Roiha sanoo.
33-vuotiaan Luukkosen pako Sonkajärvellä Pohjois-Savossa sijaitsevasta vankilasta huomattiin lauantaina aamutarkastuksen yhteydessä.
Roiha kertoo, että Luukkonen oli sahannut sellinsä ikkunasta poikki kaksi kalteria tuntemattomalla esineellä.
Tämän jälkeen Luukkonen oli laskeutunut ikkunasta lakanoista tekemänsä köyden avulla vankilan pihalle ja kiivennyt sieltä aidan yli.
Aidan hälyttimet eivät jostain syystä lauenneet, kun Luukkonen ylitti ne.
Poliisi pyytää ilmoittamaan mahdollisista havainnoista numeroon 112. Vankia ei pidä poliisin mukaan missään nimessä lähestyä itse.
(MTV3)
Rikos
Käräjiltä ratkaisu Klaukkalan vauvasurmista
21.05.2013 04:45
Poliisi Gumball-hurjastelijoista: Sakkojen periminen haastavaa
20.05.2013 22:27
Ilvesten tappajille ehdolliset vankeustuomiot
20.05.2013 19:23
Poliisit loppuivat kesken Gumball-rallissa
20.05.2013 17:34
Nuori kuoli törmäyksessä – poliisi tutkii ensihoidon laadun
20.05.2013 16:07 (16:10)
Kaksi kateissa ollutta naista löytyi kuolleena
20.05.2013 15:09
Syyttäjä: Joensuun tulitaistelussa skinheadeja ja United Brotherhoodin jäseniä
20.05.2013 15:17
Entisen naisystävänsä sähköposteja lukeneelle miehelle ehdollista
20.05.2013 14:22
Tornadot yleistyvät Suomessakin
21.05.2013 07:23
Oklahomalle luvattiin jo valtion apua
21.05.2013 07:16
Pysäyttävät kuvat Oklahoman tornadon tuhoista
21.05.2013 07:14
Levottomuudet jatkuvat Tukholman lähiössä
21.05.2013 02:44 (06:49)
Jättimäinen tornado tappoi kymmeniä Yhdysvaltain Oklahomassa
21.05.2013 01:50 (06:49)
Aamu rauhoitti Tukholman lähiömellakat
21.05.2013 06:27 (06:39)
Lehti: Toimeentulotukea haetaan yhä enemmän
21.05.2013 06:19
Vantaan bussiliikenne alkaa taas sujua
21.05.2013 06:12






















Kommentit