Rikos
Murhasta tuomittu karkasi vankilasta
Murhasta elinkautiseen vankeuteen tuomittu Pekka Luukkonen on karannut Pohjois-Savossa Sonkajärvellä sijaitsevasta Sukevan vankilasta.
Luukkonen pakeni vankilasta aamuyöllä.
Kuusamosta kotoisin oleva Luukkonen on syntynyt vuonna 1979. Normaalivartaloinen Luukkonen on 172 cm pitkä, painaa 75 kiloa ja hänellä on tummat, lyhyet hiukset. Pakohetken pukeutumisesta ei poliisilla ole vielä tietoa.
Mahdolliset havainnot vangista tulee ilmoittaa hätänumeron 112 kautta. Poliisi painottaa, ettei väkivaltarikoksista tuomittua vankia pidä lähestyä itse missään tapauksessa.
Murhasi anoppinsa
Luukkonen tuomittiin elinkautiseen vankeuteen entisen anoppinsa murhasta vuonna 2010. Luukkonen tunkeutui entisen avopuolisonsa perheen kotiin Kuusamossa Kurkijärvellä ja ampui entistä anoppiaan kaksi kertaa haulikolla. Oulun käräjäoikeus piti tekotapaa erittäin julmana ja harkittuna, ja Luukkosen todettiin olleen tekohetkellä syyntakeinen.
Luukkonen oli saanut laajennetun lähestymiskiellon entistä avopuolisoaan ja heidän yhteistä lastaan kohtaan ja lähestymiskielto koski myös anopin kotiosoitetta.
Pakosalla myös viime kesänä
Luukkonen karkasi vankilasta myös viime kesänä, silloin Oulun vankilasta kiipeämällä muurin yli. Luukkonen ehti olla pakosalla kaksi viikkoa. Hänet otettiin kiinni kesämökiltä Kuusamosta. Kiinniottotilanteessa Luukkonen ei tehnyt poliisille vastarintaa.
Luukkonen määriteltiin hovioikeuden mielentilatutkimuksessa persoonallisuushäiriöiseksi, jolla on heikentynyt käyttäytymisen kontrolli.
(MTV3)
- Vankilan johtaja: Murhasta tuomittu pakeni ikkunasta
- Vankikarkuri Luukkonen vaikenee paostaan (20.7.2011)
- Vankikarkuri Luukkonen meni mökkiin avaimilla (19.7.2011)
- Karannut elinkautisvanki kiinni kesämökiltä (19.7.2011)
- Arvaamaton vankikarkuri yhä vapaana (18.7.2011)
- Poliisi: Liian vähän vihjeitä karanneesta elinkautisvangista (8.7.2011)
- Elinkautisvanki yhä kateissa (6.7.2011)
- Karannut elinkautisvanki yhä kateissa - vaatteet löytyivät rappukäytävästä (5.7.2011)
- Vankikarkuri yhä vapaalla jalalla – poliisi saanut vihjeitä (4.7.2011)
- Murhasta tuomittu pakeni kiipeämällä muurin yli (4.7.2011)
- Kuusamolaismiehelle elinkautinen anopin murhasta (22.12.2010)
Rikos
Miestä puukotettiin vatsaan Oulussa
18.05.2013 10:44
Rattijuoppo ajoi ulos tieltä - matkustaja kuoli
18.05.2013 09:27
Länsi-Suomi: Mies kuoli työtapaturmassa Olkiluodossa – sakkoja kolmelle
17.05.2013 18:26
Isänsä ampunut mies tuomittiin murhasta
17.05.2013 15:09 (15:57)
Kemin kaksoismurhaajalle elinkautinen – oikeus piti surmia erityisen julmina
17.05.2013 15:21
Äiti ja isä syyttivät vauvansa luunmurtumista koiraa: Ei voi koko ajan seurata
17.05.2013 15:24
Hakkeri puuhasteli Nordean järjestelmässä kuukausia
17.05.2013 13:45
Ampui miestä päähän – Turun ampuja jatkaa pakoaan
17.05.2013 10:42 (10:47)
Pääuutiset
Asemiehet surmasivat tunnetun naispoliitikon Pakistanissa
19.05.2013 07:31
Savon Sanomat: Virkkunen alentaisi kuntavaalien äänestysikää
19.05.2013 06:02
Asiantuntija: Ruokapuheet altistavat syömishäiriöille
19.05.2013 05:13
Patrian tulo Vattajan dyynialueelle hiertää Kokkolassa
19.05.2013 05:08
Kysely: Joka kymmenes teini kertoo sammuneensa juotuaan
19.05.2013 05:00
HS: Valtionjohto on lennellyt veroparatiisikoneilla
19.05.2013 04:49
Suomalaismies löytyi kuolleena Roomassa
18.05.2013 22:54
Kannustuksesta se ei jäänyt kiinni – katso kuvat leijonafaneista
18.05.2013 22:43





















Kommentit