Rikos

IL: 190 poliisia urkki tietoja Myllylän kuolemasta

Viime vuonna poliiseista tehtiin valtakunnansyyttäjänvirastoon 871 tutkintapyyntöä. Määrä kasvoi huomattavasti edellisvuodesta, jolloin tutkintapyyntöjä tehtiin 708.

Kihlakunnansyyttäjä Krista Soukolan mukaan tutkintapyyntöjen määrää nostaa heinäkuussa kuolleen hiihtäjä Mika Myllylän kuolemansyyn tutkintaan liittyvät urkintaepäilyt.

Kaikkiaan yli 200 viranomaista haki tietoja Myllylän kuolemasta.

– Poliiseja on 190 ja muita henkilöitä on kolmisenkymmentä, Soukola kertoo Iltalehdelle.

Soukolan mukaan "muut henkilöt" ovat poliisilaitoksen omaa henkilökuntaa sekä niitä viranomaisia, joilla on käyttöoikeus poliisin tietojärjestelmään.

– Esimerkiksi Tullilla on sama järjestelmä käytössä, muistaakseni myös Rajavartiolaitoksella. Puolustusvoimilla siltä osin, kun tekevät esitutkintaa. Samoin syyttäjät pystyvät käyttämään poliisin järjestelmään, Soukola tarkentaa Iltalehdelle.

Valtakunnansyyttäjänviraston ja keskusrikospoliisin asian tiimoilta suorittama selvitystyö on vielä kesken. Rikosnimikkeet ovat tässä vaiheessa virkavelvollisuuden rikkominen ja henkilörekisteririkos. Päätöstä esitutkinnan aloittamisesta ei kenenkään osalta ole vielä tehty. Henkilöiltä on pyydetty vapaaehtoista selvitystä siitä, mihin virkatehtäviin tietojen kysely on liittynyt.

(MTV3)

Uusimmat uutiset

Hyvinkää-tragedian tutkinta jatkuu, Hyvinkäällä suruliputus
27.05.2012 06:04

Räätälöidyt valmismatkat suosiossa - matkoille valitaan oma teema
27.05.2012 04:50

Opettajien pelko: Oppilaille parempia arvosanoja säästöjen vuoksi
27.05.2012 04:20

Lapsille tarkoitetut välipalapatukat tulleet Suomeen – tutkija huolestui
27.05.2012 04:14

Tällaisia esiintyjiä nähtiin tänä vuonna euroviisuissa
27.05.2012 03:59

Malin sekasorto pahenemassa – kaksi kapinallisryhmää yhdistivät voimansa
27.05.2012 03:07

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29