Rikos

Viime vuonna tehtiin 948 799 rikosta

Poliisin tietoon tulleiden rikosten määrä kasvoi viime vuonna edelliseen vuoteen verrattuna runsaat 2,5 prosenttia eli 23 566 rikoksen verran. Vuonna 2011 poliisin tietoon tuli kaikkiaan noin 948 799 rikosta.

Rikosten selvitysaste heikkeni selvästi viime vuonna, jota osittain selittää rikosten määrän kasvu.

Vuonna 2011 poliisi selvitti noin 79 prosenttia kaikista tietoonsa tulleista rikoksista. Vuonna 2010 prosenttiluku oli 81. Selvitettyjen rikosten määrä oli kuitenkin edellistä vuotta korkeampi eli 750 748 kappaletta, kun niitä vuotta aikaisemmin oli 748 898 kappaletta.

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan tiukasta rahoitustilanteesta huolimatta tilanne toistaiseksi on kuitenkin kohtuullisen hyvä.

– Poliisin rahatilanne alkaa kuitenkin valitettavasti näkyä poliisin tuloksissa. Tilanne tulee kuluvana vuonna entisestään korostumaan, kun väkeä joudutaan vähentämään, hän sanoo.

Henkilöstön työpanokseen Paatero on kuitenkin tyytyväinen.

(MTV3)

Uusimmat uutiset

Hyvinkää-tragedian tutkinta jatkuu, Hyvinkäällä suruliputus
27.05.2012 06:04

Räätälöidyt valmismatkat suosiossa - matkoille valitaan oma teema
27.05.2012 04:50

Opettajien pelko: Oppilaille parempia arvosanoja säästöjen vuoksi
27.05.2012 04:20

Lapsille tarkoitetut välipalapatukat tulleet Suomeen – tutkija huolestui
27.05.2012 04:14

Tällaisia esiintyjiä nähtiin tänä vuonna euroviisuissa
27.05.2012 03:59

Malin sekasorto pahenemassa – kaksi kapinallisryhmää yhdistivät voimansa
27.05.2012 03:07

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29