Rikos

Murtomiehet iskivät kuntokeskukseen, veivät liikuntaseteleitä

Leppävaarassa sijaitsevaan kuntokeskukseen murtauduttiin aamuyöllä 20. tammikuuta.

Vartiointiliike sai murtohälytyksen tapahtuneesta kello kolmen jälkeen aamuyöllä. Vartijan saapuessa paikalle kuntokeskuksen eteisessä häntä vastaan tuli kaksi miestä, jotka uhkasivat vartijaa suusanallisesti. Miehet pakenivat kantamuksineen juosten paikalta.

Poliisi löysi myöhemmin noin 26-vuotiaan espoolaismiehen kauppakeskus Sellon läheisyydessä sijaitsevan kerrostalon pihalta piilosta. Miehen hallusta löytyi kuntokeskuksesta peräisin olevaa omaisuutta.

Toisen rikoksesta epäillyn henkilöllisyys selvisi myöhemmin saman päivän aikana ja kyseinen noin 25-vuotias mies otettiin kiinni hänen asunnostaan Vantaalta.

Tekijät anastivat liikuntaseteleitä ja käteistä rahaa yli 10 000 euron arvosta.

Epäillyt ovat myöntäneet teon ja anastettu omaisuus on löytynyt. Epäiltyjen hallusta löytyi lisäksi useita tuhansia euroja käteistä rahaa, joiden alkuperää selvitetään edelleen.

Asiaa tutkii Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen järjestäytyneen rikollisuuden tutkintayksikkö.

(MTV3)

Uusimmat uutiset

Hyvinkää-tragedian tutkinta jatkuu, Hyvinkäällä suruliputus
27.05.2012 06:04

Räätälöidyt valmismatkat suosiossa - matkoille valitaan oma teema
27.05.2012 04:50

Opettajien pelko: Oppilaille parempia arvosanoja säästöjen vuoksi
27.05.2012 04:20

Lapsille tarkoitetut välipalapatukat tulleet Suomeen – tutkija huolestui
27.05.2012 04:14

Tällaisia esiintyjiä nähtiin tänä vuonna euroviisuissa
27.05.2012 03:59

Malin sekasorto pahenemassa – kaksi kapinallisryhmää yhdistivät voimansa
27.05.2012 03:07

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29