Rikos

Venäläismies kiinni laittoman maahantulon organisoinnista - Toi useita afrikkalaisia Schengen-alueelle

Kaakkois-Suomen rajavartioston rikostorjuntayksikkö epäilee ruandalaissyntyisen Venäjän kansalaisen syyllistyneen törkeään laittoman maahantulon järjestämiseen.

Rikosepäilyt paljastuivat 14. syyskuuta Vaalimaan rajanylityspaikalla, kun mies saapui Venäjältä Suomeen. Miehen hallusta löydettiin maahantulotarkastuksen yhteydessä kopioita viiden Norsuluurannikon kansalaisen passeista, oleskeluluvista, rajatarkastusmerkinnöistä sekä Venäjän viisumin hakuun liittyvistä asiakirjoista.

Myöhemmin samana päivänä Allegro-junalla Venäjältä Vainikkalan rajanylityspaikalle saapui kaksi Norsunluurannikon kansalaista. Henkilöt esittivät maahantulotarkastuksessa Schengen-alueelle matkustamiseen oikeuttavina matkustusasiakirjoina Kreikan oleskeluluvat. Lupia epäiltiin vääriksi.

Henkilöt otettiin kiinni väärennyksestä epäiltyinä ja myöhemmin esitutkinnan aikana kaksikko haki Suomesta turvapaikkaa.

Henkilöiden rajatarkastuksessa esittämien asiakirjojen kopiot olivat aikaisemmin löytyneet edellä mainitun venäläismiehen hallusta Vaalimaalla.

24 henkilöä Schengen-alueelle

Törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä epäilty venäläismies otettiin kiinni 20. syyskuuta Vaalimaan rajanylityspaikalla hänen ollessaan poistumassa Suomesta Venäjälle.

Venäläismiehen epäillään kuuluvan järjestäytyneeseen rikollisryhmään. Ryhmän epäillään järjestäneen laittomasti afrikkalaisia väärillä asiakirjoilla Norsunluurannikolta Venäjän kautta Suomeen tai muualle Schengen-alueelle.

Järjestäytynyt rikollisryhmä on järjestänyt Suomeen kaksi edellä mainittua Norsunluurannikon kansalaista, norsunluurannikkolaisen miehen elokuun lopulla väärällä Norjan oleskeluluvalla ja näiden lisäksi yrittänyt järjestää Suomeen norsunluurannikkolaisen naisen syyskuussa väärällä Kreikan viisumilla.

Lisäksi on käynyt ilmi, että rikollisryhmä on järjestänyt matkoja Norsunluurannikolta Schengen-alueelle tai ainakin Venäjälle kuudelle eri ryhmälle helmi-syyskuun aikana.

Laittomasti Norsunluurannikolta Venäjälle tai eteenpäin on pyrkinyt yhteensä 24 henkilöä. Näistä 24 henkilöistä Suomeen on saapunut kolme ja yhden Suomeen tulo on jäänyt yritykseksi.

Esitutkinnassa ei ole kyetty selvittämään muiden henkilöiden nykyistä olinpaikkaa tai heidän matkojen toteutumista Suomeen tai muualle Schengen-alueelle.

Rikoskokonaisuuden käsittely alkaa Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa 30. tammikuuta.

(MTV3)

Uusimmat uutiset

Hyvinkää-tragedian tutkinta jatkuu, Hyvinkäällä suruliputus
27.05.2012 06:04

Räätälöidyt valmismatkat suosiossa - matkoille valitaan oma teema
27.05.2012 04:50

Opettajien pelko: Oppilaille parempia arvosanoja säästöjen vuoksi
27.05.2012 04:20

Lapsille tarkoitetut välipalapatukat tulleet Suomeen – tutkija huolestui
27.05.2012 04:14

Tällaisia esiintyjiä nähtiin tänä vuonna euroviisuissa
27.05.2012 03:59

Malin sekasorto pahenemassa – kaksi kapinallisryhmää yhdistivät voimansa
27.05.2012 03:07

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29