Rikos

Paloittelusurmien määrä on lisääntynyt parina viime vuotena

Paloittelusurmat ovat lisääntyneet poikkeuksellisesti parina viime vuotena. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkijan Martti Lehden mukaan kaksi vuotta sitten tehtiin viisi paloittelusurmaa ja viime vuonna vähintään yhtä paljon.

– Viime vuoden osalta paloittelusurmien määrä tulee todennäköisesti nousemaan. Se on alustava tieto, Lehti kertoo MTV3 Uutisille.

Hänen mukaansa aikaisempina vuosina paloittelusurmia on tehty nollasta yhteen. Lehden mukaan aikaisemmin paloittelusurmista ovat vastanneet ammattirikolliset, mutta parina viime vuotena "tavalliset rikolliset".

– Kai tätä voi jonkinlaiseksi muoti-ilmiöksi kutsua. Ilmeisesti nämä aikaisemmat paloittelusurmat ovat saaneet sen verran julkisuutta, että jotkut ovat saaneet siitä kimmoketta, Lehti selvittää.

Henkirikoksia yli sata vuodessa

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan Suomessa on tehty vuosien 2003-2011 välillä vuosittain yli sata henkirikosta. Piikki koettiin vuonna 2004, jolloin tehtiin 148 henkirikosta.

– Tuolloin alennettiin väkevien alkoholijuomien verotusta. Sillä on selkeä yhteys henkirikosten nousseeseen määrään.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen alustavan tiedon mukaan viime vuonna tehtiin 119 henkirikosta.

Vuosittain jää myös muutamia henkirikoksia hämärän peittoon. Viime vuoden henkirikoksista kolme on epäselviä poliisille.

Niko Ranta

Uusimmat uutiset

Hyvinkää-tragedian tutkinta jatkuu, Hyvinkäällä suruliputus
27.05.2012 06:04

Räätälöidyt valmismatkat suosiossa - matkoille valitaan oma teema
27.05.2012 04:50

Opettajien pelko: Oppilaille parempia arvosanoja säästöjen vuoksi
27.05.2012 04:20

Lapsille tarkoitetut välipalapatukat tulleet Suomeen – tutkija huolestui
27.05.2012 04:14

Tällaisia esiintyjiä nähtiin tänä vuonna euroviisuissa
27.05.2012 03:59

Malin sekasorto pahenemassa – kaksi kapinallisryhmää yhdistivät voimansa
27.05.2012 03:07

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29