Rikos

Riita kotiinlähdöstä johti paloittelumurhiin

Oikeus ei uskonut, että Vantaan paloittelusurmissa olisi ollut kyse hätävarjelusta. Vantaan käräjäoikeus tuomitsi maanantaina kaksi miestä kahdesta murhasta elinkautiseen.

Murhat tehtiin kesäkuussa rikollisjärjestö United Brotherhoodin silloisissa kerhotiloissa Vantaan Pähkinärinteessä.

Uhrit olivat menneet jengitiloille aamuyöllä. Syyttäjä kertoi oikeudessa, että toinen miehistä oli koevapaudessa elinkautisestaan ja meni kerhotiloille kysymään, voisiko hän juhlia siellä pian koittavaa vapautumistaan. Mukana oli hänen lapsuudenystävänsä. Kumpikaan heistä ei poliisin mukaan kuulunut jengiin.

Vierailu jatkui kerhotiloissa drinkkejä juomalla, mutta jossain vaiheessa kaksikon haluttiin poistuvan. Sen vauhdittamiseksi nuorempi tuomituista tönäisi vieraita. Syyttäjä epäilee, että tästä sikisi riita, joka vei vieraiden hengen.

Uhrit löydettiin heinäkuussa paloiteltuina jätesäkeistä. Toinen vainajista löytyi maastosta Nurmijärveltä ja toinen Espoosta. Keskusrikospoliisi oli pyytänyt aiemmin yleisön apua hakiessaan näitä kadonneita miehiä.

Pöytä päin kuulustelijaa

Oikeus piti tekoja raakoina. Nuorempi tekijöistä kertoi lyöneensä paniikissa viidakkoveitsellä itsepuolustukseksi, kun vieraat olivat hyökänneet hänen kimppuunsa. Toinen puolestaan kiisti olleensa huoneessa tekohetkellä.

Oikeus ei uskonut tätä, vaan piti kaksikkoa syyllisinä murhiin. Se arvioi, että teoissa käytetty väkivalta oli niin raakaa, ettei tekoja voi mitenkään pitää hätävarjeluna.

Oikeus tuomitsi Vesa Juhani Kososen, 42, ja Petri Markus Juhani Mäkisen, 32, elinkautiseen kahdesta murhasta. Kosonen tuomittiin lisäksi muun muassa Mäkisen pahoinpitelystä ja virkavallan väkivaltaisesta vastustamisesta. Oikeuden mukaan Mäkisen pahoinpitely liittyy mahdollisesti siihen, että Mäkinen oli pahoinpidellyt naisystäväänsä aiemmin. Kosonen ja Mäkinen eivät ole halunneet kertoa keskinäisestä selkkauksestaan mitään.

Oikeuden mukaan Kosonen on ollut korkeassa asemassa United Brotherhoodissa ja Mäkinen puolestaan kokelas. Kaksikko on kiistänyt jäsenyytensä.

Kosonen oli suuttunut myös kuulustelijalleen ja tempaissut pöydän poliisia kohden, kun elokuussa häneltä kyseltiin Pähkinärinteen tapahtumista.

(MTV3 - STT)

Lue myös: Vantaan paloittelumurhista elinkautiset

Uusimmat uutiset

Hyvinkää-tragedian tutkinta jatkuu, Hyvinkäällä suruliputus
27.05.2012 06:04

Räätälöidyt valmismatkat suosiossa - matkoille valitaan oma teema
27.05.2012 04:50

Opettajien pelko: Oppilaille parempia arvosanoja säästöjen vuoksi
27.05.2012 04:20

Lapsille tarkoitetut välipalapatukat tulleet Suomeen – tutkija huolestui
27.05.2012 04:14

Tällaisia esiintyjiä nähtiin tänä vuonna euroviisuissa
27.05.2012 03:59

Malin sekasorto pahenemassa – kaksi kapinallisryhmää yhdistivät voimansa
27.05.2012 03:07

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29