Uutistoimisto DPA:n mukaan Saksan tulli tiesi, että Patriot-ohjukset lastattiin alukseen saksalaissatama Emdenissä. Kyseessä olisi ollut täysin laillinen kuljetus Saksasta Etelä-Koreaan.
Kotkan satamaan pysäytetystä laivasta löydettiin eilen 69 toimintavalmista Patriot-ohjusta sekä 150 tonnia räjähdysainetta. Ohjukset on tuotu Suomeen ilman puolustusministeriöltä pyydettyä kauttakulkulupaa, lisäksi räjähdeaine oli lastattu virheellisesti.
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen (kd) uskoo, että kyseessä olisi luvallinen aseiden vienti.
– Todennäköisimmältä tässä vaiheessa näyttäisi se, että kyseessä olisi ihan luvallinen aseiden vienti maasta toiseen. Jostakin syystä lupien pyytäminen suomalaisilta puolustusviranomaisilta on kuitenkin jäänyt, enkä tiedä miksi.
Mysteeri Kotkan Mussalon satamassa olevan Thor Liberty -laivan ympärillä jatkuu kuitenkin edelleen. Aluksen ukrainalaista kapteenia ja perämiestä epäillään puolustustarvikkeiden maastavientirikoksesta.
Alukselta löytyneet ohjukset on nyt on takavarikoitu. Puolustusvoimat kuljettaa ja varastoi ohjukset räjähdemateriaalin varastointiin tarkoitetulle alueelle.
Alus siirretään satamassa huomenna toiseen paikkaan ja räjähteitä aletaan kontittaa.
Laivan omistavasta tanskalaisvarustamosta ei haluttu tänään kommentoida laivan tilannetta.
(MTV3 - DPA)
- Ohjuksista tuli käännösvirheen vuoksi ilotulitteita
- Tulli ottanut kiinni kaksi ohjusviennistä epäiltynä
- Asiantuntijan arvio: Kotkaan pysäytetyt ohjukset Saksan ylijäämää
- Laivayhtiön työntekijä: Ohjukset lastattiin ehkä vahingossa
- Kotkan räjähdelaivasta löytyi 69 Patriot-ohjusta (21.12.2011)
- Kotkan räjähdelaivassa ohjuksia – salakuljetus vai unohdus? (21.12.2011)
- Tällainen on Patriot-ohjus (21.12.2011)














Kommentit