Anneli Auer antoi ymmärtää elävänsä vain lapsia varten
![]() Anneli Auer avautui kokemastaan MTV3:n erikoishaastattelussa. |
MTV3:n rikostoimittaja Päivi Hannula kertoo tapaamisestaan Anneli Auerin kanssa ennen kuin epäilyt seksuaalirikoksista ja pahoinpitelyistä tulivat ilmi. Auer vangittiin viime perjantaina todennäköisin syin epäiltynä Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.
Vietin elokuussa kaksi tuntia Anneli Auerin vieraana hänen kotonaan. Kaksikerroksinen rivitaloasunto oli sama, jossa Auer asui neljän lapsensa kanssa Jukka S. Lahden murhan jälkeiset vuodet. Samassa asunnossa vieraili aikanaan poliisin peitetoimintamies Seppo Mäkelä ja samaan asuntoon tehtiin haastattelun jälkeisellä viikolla kotietsintä.
Vaasan hovioikeus oli vapauttanut Anneli Auerin murhasyytteistä kuukautta aiemmin. 46-vuotias turkulaistaustainen Auer lupautui tv-haastatteluun kertoakseen esitutkinnasta, joka hänen mielestään oli epäoikeudenmukainen.
Minulle ja kahdelle kuvaajalle avasi kotinsa oven nainen, joka olisi voinut olla kuka tahansa naapurin rouva. Esittelyjen jälkeen Auer johdatti meidät hieman kiusaantuneena peremmälle, mutta jännitys suli pikku hiljaa.
Teimme haastattelun olohuoneessa, jossa huonekalut olivat mukavan kodikkaita ja siivouspäivät muistettu. Seinillä oli iloisia kuvia lapsista ja piirongin päällä se suurenkin yleisön tuntema kuva edesmenneestä aviomiehestä. Muita kuvia Jukka Lahdesta ei ollut esillä.
Lasten askartelutarvikkeet ja teini-ikäiselle tyttärelle tilatut Miss Mixit olivat siisteissä pinoissa: Auer kertoi lajittelevansa niitä aikansa kuluksi, kunnes lapset palaavat kotiin.
Itse haastattelu kesti kolme varttia, josta leikkasimme lopulta 45 minuuttia -ohjelmaan hieman yli kymmenen minuutin jutun. Tuo juttu on edelleen nähtävissä MTV3:n Katsomossa.
Auer vastasi kaikkiin kysymyksiin sujuvasti huolimatta siitä, etten ollut toimittanut hänelle etukäteen kuin haastattelussa läpi käytävät teemat tärkeimpine kysymyksineen. Hän oli koko tapaamisen ajan järkevä ja rauhallinen, myös silloin kun kysyin syyllisyydestä tai siitä, millainen suhde hänellä oli Sepon kanssa. Lopuksi, ilman sen kummempia maanitteluja, hän antoi vielä kuvata arkiaskareitaan, eli lasten kiiltokuvien lajittelua ja tietokoneella työskentelyä. Hän rupatteli lisänneensä profiilinsa vastikään Facebookiin lastensa yllyttämänä.
Juttukumppanina Auer on miellyttävä, mutkaton ja nopeaälyinen. Hän ei vaikuttanut lainkaan hermostuneelta, mikä on melkoinen suoritus ottaen huomioon että kyseessä oli hänen ensimmäinen tv-haastattelunsa. Olen kohdannut useita korkeita virkamiehiä, jotka hermoilevat tv-kameran edessä enemmän, vaikka kokemus olisi heidän elämänsä sadas.
Haastattelussa Anneli Auer vaikutti puhuvan elämästään avoimesti. Hän loi joko tahallaan tai tahtomattaan vaikutelman kotiäidistä, jolle lapset ovat kaikki kaikessa. Lasten kotiinpaluu olisi kaikkein tärkeintä, sitä ennen hänellä ei ole esimerkiksi omia harrastuksia. Hän harmitteli, ettei Perhekerho-nettisivuston ylläpitäminen olisi enää kaiken tapahtuneen jälkeen mahdollista. Edelleen netistä löytyvällä sivustolla Auer jakaa vinkkejä muille vanhemmille.
- Ne ovat tällaisia lapsiin ja perheeseen liittyviä asioita. On aika laajalti tiedossa, että ihmiset osaavat yhdistää minut ja työni, ja se taas tuo ikäviä mielikuvia mieleen. Uskon, että vaikka tekisin töitä ja yrittäisin, niin tuskin siitä tulee samanlaista kuin ennen, Auer totesi ja kertoi kehittelevänsä pikku hiljaa jotain muuta nettiprojektia.
Olen työskennellyt MTV3:n rikostoimittajana puolitoista vuotta. Noiden puolentoista vuoden aikana olen kirjoittanut Anneli Auerista kymmeniä juttuja: oikeussalista ja sen ulkopuolelta. Olen lukenut esitutkintapöytäkirjaa, seurannut muiden medioiden juttuja ja haastatellut juttua tutkineita viranomaisia ja oikeusoppineita. Ennen syyskuuta 2011 mitään seksuaalirikoksiin viittaavaa ei noussut esiin.
Lähes kaikki murhajutun tähänastiset todisteet voidaan kääntää puhumaan Anneli Auerin syyttömyyden puolesta tai sitä vastaan. Todisteiden perusteella oikeastaan kukaan ulkopuolinen ei voi tietää, mitä surmatalossa tarkalleen ottaen tapahtui. Näin päätyi tulkitsemaan Vaasan hovioikeus, joka piti Anneli Auerin ja perheen vanhimman tyttären kertomuksia uskottavina. Siksi Anneli Auer on syytön, kunnes toisin todistetaan.
Vain viisi viikkoa tapaamisemme jälkeen esiin tullut seksuaalirikostutkinta on tietysti jutun yllätyskäänteistä valtavin. Oikeastaan koko termi yllätyskäänne on Ulvilan murhajutussa kokenut inflaation. Edes puolustus ei vielä tiedä, mikä on epäiltyjen seksuaalirikosten teonkuvaus tai mihin todisteisiin poliisin näyttö jutussa nojaa. Auerin ja hänen entisen miesystävänsä vangitsemiseen seuraavan kahden viikon ajaksi näyttö kuitenkin riitti.
On hyvä, että korkeimmalla oikeudella on mahdollisuus punnita myös perheen nuorimpien lasten nyt ilmi tulleita kertomuksia. Jos kertomusten perusteella ei löydy uusia kiistattomia todisteita Anneli Aueria vastaan, tuomion kannalta on todennäköisesti ratkaisevaa, miten uskottavia ja yhteneviä nuorempien lasten kertomat muistikuvat ovat.
Miten tarkkoja muistoja pienillä lapsilla voi vuosien takaisista kauhuista olla? Joulukuun ensimmäisenä yönä 2006 kolme nuorinta lasta olivat iältään kaksi, neljä ja seitsemän.

Päivi Hannulapaivi.hannula(at)mtv3.fi














Kommentit