Rikos

Anneli Auer MTV3:n erikoishaastattelussa — katso video

07.09.2011 12:10

MTV3 – Päivi Hannula

Vaasan hovioikeus totesi heinäkuussa Anneli Auerin syyttömäksi aviomiehensä murhaan. Tuomio ei kuitenkaan ole vielä lainvoimainen, sillä syyttäjä on käynnistänyt lisätutkinnan perheen lasten kertomusten pohjalta. Niiden turvin syyttäjä hakee valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.

Anneli Auerin elämä ei ole enää entisensä.

Auerin kodissa ovat kaikki sälekaihtimet kiinni, sillä aikakauslehti on käynyt häntä salaa kuvaamassa kotipihansa edustalla. Muutoin asunto on tavallinen lapsiperheen koti: askartelutarvikkeita, leluja, pelejä. Aikakauslehtiä siisteissä pinoissa.

Asunnosta kuitenkin puuttuvat lapset. He ovat huostaan otettuina, kunnes hovioikeuden tuomio saa lainvoiman tai korkein oikeus ottaa murhasyytteet käsittelyyn.

Perheen kolme pientä lasta ovat tällä hetkellä sijoitettuna perheisiin, teini-ikään ehtinyt vanhin lapsi perhekotiin. Huostaanottopäätös pysyy voimassa niin kauan, kuin asian käsittely on kesken.

Anneli Auer kertoo ajasta ennen ja jälkeen aviomiehensä murhan MTV3:lle antamassaan erikoishaastattelussa. Haastattelu esitetään kokonaisuudessaan 45 minuuttia –ohjelmassa klo 20 alkaen, kun ohjelma aloittaa syyskautensa.

– Kaikenlaista puppua minusta on levitetty lehdissä ja muualla. Olen menettänyt perheeni toistaiseksi. Olen menettänyt työni kaikki. En kokonaisuutena näe tässä mitään oikeutta.

Kaiken koetun rinnalla julkisuus ja se, mitä muut ihmiset ajattelevat, on kuitenkin Auerin mukaan pikkujuttu.

Anneli Auer MTV3:n erikoishaastattelussa nähdään kokonaisuudessaan klo 20 alkavassa 45 minuuttia -ohjelmassa.

Anneli Auer: Soluttautuja-Sepolla oli kaverina vankila-Arde

Anneli Auer: Vankilassa mukavia ihmisiä

Professori: Auerin kodin kuuntelu ongelmallista

Uusimmat uutiset

Hyvinkää-tragedian tutkinta jatkuu, Hyvinkäällä suruliputus
27.05.2012 06:04

Räätälöidyt valmismatkat suosiossa - matkoille valitaan oma teema
27.05.2012 04:50

Opettajien pelko: Oppilaille parempia arvosanoja säästöjen vuoksi
27.05.2012 04:20

Lapsille tarkoitetut välipalapatukat tulleet Suomeen – tutkija huolestui
27.05.2012 04:14

Tällaisia esiintyjiä nähtiin tänä vuonna euroviisuissa
27.05.2012 03:59

Malin sekasorto pahenemassa – kaksi kapinallisryhmää yhdistivät voimansa
27.05.2012 03:07

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29