Rikos

Festariyleisö rähinöi ja hurrasi tulipalolle – katso video ja kuvat

Julkaistu 21.08.2011 12:06 (päivitetty 19:39)
Festariyleisö rähinöi ja hurrasi tulipalolle – katso video ja kuvat

Sadat päihtyneet hurrasivat tulipalolle ja pyrkivät palopaikalle, jonne pelastusviranomaisten oli vaikea päästä.


Helsingin Kontulassa eilen järjestetty KontuFestari päättyi tulipaloon ja tappeluihin. Tapahtumapaikalle Kelkkapuistoon odotettiin 2 500:aa ihmistä, mutta poliisin arvion mukaan paikalle kokoontui noin 7 000 osallistujaa.

Poliisi joutui puuttumaan useisiin tappeluihin tapahtuman loppupuolella. Lisäksi joku sytytti tien varressa olleen risu- ja puukasan tuleen yleisön poistuessa festivaalialueelta.

Sadat päihtyneet hurrasivat tulipalolle ja pyrkivät palopaikalle, jonne pelastusviranomaisten oli vaikea päästä. Poliisin mukaan päihtyneet käyttäytyivät aggressiivisesti sekä poliisia että palomiehiä kohtaan.

Ylikomisario Juha Hakola kertoo, että poliisilla oli täysi työ suojella ihmisiä loukkaantumiselta. Hakolan mukaan risukasasta löivät kohtuullisen isot liekit.

Illan aikana otettiin kiinni useita aggressiivisesti käyttäytyneitä juopuneita ja kirjattiin useita rikosilmoituksia.

(MTV3 - STT)

KATSO LUKIJAN KUVAAMA VIDEO PALOSTA (videossa ei ole ääniä)

Festariyleisö rähinöi ja hurrasi tulipalolle – katso video ja kuvat

Illan aikana otettiin kiinni useita aggressiivisesti käyttäytyneitä juopuneita ja kirjattiin useita rikosilmoituksia.


Festariyleisö rähinöi ja hurrasi tulipalolle – katso video ja kuvat

Tulipalo synnytti myös runsaasti savua.


Uusimmat uutiset

Hyvinkää-tragedian tutkinta jatkuu, Hyvinkäällä suruliputus
27.05.2012 06:04

Räätälöidyt valmismatkat suosiossa - matkoille valitaan oma teema
27.05.2012 04:50

Opettajien pelko: Oppilaille parempia arvosanoja säästöjen vuoksi
27.05.2012 04:20

Lapsille tarkoitetut välipalapatukat tulleet Suomeen – tutkija huolestui
27.05.2012 04:14

Tällaisia esiintyjiä nähtiin tänä vuonna euroviisuissa
27.05.2012 03:59

Malin sekasorto pahenemassa – kaksi kapinallisryhmää yhdistivät voimansa
27.05.2012 03:07

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29