Rikos

Poliisi: Seksikäs pukeutuminen ei altista raiskaukselle

Julkaistu 13.07.2011 14:31 (päivitetty 14:32)
Poliisi: Seksikäs pukeutuminen ei altista raiskaukselle

Seksikäs pukeutuminen ei poliisin mukaan altista raiskaukselle. Raiskauksia väkivaltarikosyksikössä tutkiva rikoskomisario Ritva Elomaa kumoaa myytin siitä, että raiskaajat valitsisivat uhrinsa niukan asun perusteella.

– Ainakaan yhdestäkään kuulustelusta ei ole käynyt ilmi, että raiskaaja olisi valinnut uhrinsa juuri pukeutumisen vuoksi, Elomaa sanoo.

Sen sijaan raiskatuksi tulleita yhdistää se, että he ovat yleensä olleet tekohetkellä humalassa.

Helsingissä poliisin tietoon tulee vuosittain 130 raiskausta. Useimmiten rikos tapahtuu uhrin tai tekijän asunnolla yöaikaan. Niin sanotut "puskaraiskaukset", joissa raiskaaja hyökkää tuntemattoman uhrin kimppuun ulkona, ovat harvinaisempia.

Elomaan mukaan naiset voivat omalla toiminnallaan pienentää riskiä tulla raiskatuksi julkisella paikalla. Hänestä tuttujen kannattaisi esimerkiksi yöllä aina saattaa toisensa joko kotiin tai taksille.

– Esimerkiksi naisparivaljakon kimppuun ei käydä.

(MTV3 - STT)

Uusimmat uutiset

Hyvinkää-tragedian tutkinta jatkuu, Hyvinkäällä suruliputus
27.05.2012 06:04

Räätälöidyt valmismatkat suosiossa - matkoille valitaan oma teema
27.05.2012 04:50

Opettajien pelko: Oppilaille parempia arvosanoja säästöjen vuoksi
27.05.2012 04:20

Lapsille tarkoitetut välipalapatukat tulleet Suomeen – tutkija huolestui
27.05.2012 04:14

Tällaisia esiintyjiä nähtiin tänä vuonna euroviisuissa
27.05.2012 03:59

Malin sekasorto pahenemassa – kaksi kapinallisryhmää yhdistivät voimansa
27.05.2012 03:07

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29