Kotimaa

Tällainen ihminen jätti äänestämättä

Moni äänioikeutettu jätti eilen äänestämättä. Varsinaisena vaalipäivänä annettiin ääniä jopa ennakkoääniä vähemmän. Tämä on ennätyksellistä, kertoo MTV3:n vaaliasiantuntija Kimmo Grönlund.

– Ensimmäistä kertaa Suomen poliittisessa historiassa nähtiin tilanne, että ääniä annettiin ennakkoon enemmän kuin vaalipäivänä. Koskaan aiemmin missään vaaleissa ei ole näin käynyt, Grönlund sanoi tänään Huomenta Suomessa.

Keitä nämä vaalien hiljaiset sitten olivat? Grönlundin mukaan pitkälti niitä, jotka eivät löytäneet sopivaa ehdokasta.

– Vaalitutkimuksen vanha viisaus on, että kun kahdesta ei-mieluisesta pitää valita, silloin on helppo jäädä kotiin, Grönlund sanoi.

Käytännössä joukossa on ollut ainakin Paavo Väyrysen (kesk) kannattajia.

– Kun eilen vielä sattumoisin yhdistyi niin, että kovimmat pakkaset olivat alueilla, missä Paavo Väyrynen on ollut ensimmäisellä kierroksella vahvin. Siinä on kaksi seikkaa, jotka selittävät alhaista äänestämistä, Grönlund selitti.

Kunta

Äänestysprosentti varsinaisena vaalipäivänä, matalimmat

Posio

11,5

Savukoski

12,6

Lestijärvi

13,2

Rautavaara

13,6

Valtimo

14,5

Pelkosenniemi

14,6

Nurmes

14,9

Kökar

15,1

Ranua

15,5

Puolanka

15,7

Alhaisia prosentteja

Vaalipäivän äänestysprosentti jäi alle 20:n kymmenissä kunnissa, kertovat oikeusministeriön vaalisivujen alustavat tulokset. Monet paikoista sijaitsevat Pohjois- ja Itä-Suomessa.

Suhteellisesti vähiten äänestettiin Lapin Posiolla: äänestysprosentti oli eilen vain 11,5. Posiolla oli eilen myös kipakat pakkaset.

– Posion suunnalla oli eilen alimmillaan noin 40 astetta pakkasta, kertoo Forecan päivystävä meteorologi Riikka Lahtinen.

Kaiken kaikkiaan eilen oli hyvin kylmää, ja kaikista hyisintä oli juuri maan itä- ja pohjoisosissa.

– Esimerkiksi aamukahdeksalta kovimmat pakkaset olivat Itä-Suomessa, lähemmäs 40 astetta, Lahtinen sanoo.

Myös Lapin vaalipiirilautakunnan puheenjohtaja Päiviö Karttunen uskoo pakkasten hiljentäneen äänestysintoa.

– Saattaa olla ikääntynyttä väestöä, heikko julkinen liikenne ja autot saattoivat hyytyä. Pakkasessa täytyy olla motivaatiota, Karttunen pohtii.

Karttunen lisää esimerkiksi Posion olleen hyvin vahvasti Väyrysen kunta. Väyrynen sai Lapin vaalipiirissä vielä toisella kierroksellakin ääniä, jotka hylättiin.

Presidentinvaalin toisen kierroksen äänestysprosentti jäi kaikkien aikojen alhaisimmaksi: vain 68,9 prosenttiin. Ennakkoäänestysprosentti oli 36,6, ja varsinaisena vaalipäivänä äänestysprosentti oli 32,2.

Tällainen ihminen jätti äänestämättä
Anna-Stiina Toivonen

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Hyvinkää-tragedian tutkinta jatkuu, Hyvinkäällä suruliputus
27.05.2012 06:04

Räätälöidyt valmismatkat suosiossa - matkoille valitaan oma teema
27.05.2012 04:50

Opettajien pelko: Oppilaille parempia arvosanoja säästöjen vuoksi
27.05.2012 04:20

Lapsille tarkoitetut välipalapatukat tulleet Suomeen – tutkija huolestui
27.05.2012 04:14

Tällaisia esiintyjiä nähtiin tänä vuonna euroviisuissa
27.05.2012 03:59

Malin sekasorto pahenemassa – kaksi kapinallisryhmää yhdistivät voimansa
27.05.2012 03:07

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29