MTV3-kanavan Kaksintaistelussa ei tänään juurikaan saatu syntymään eroja presidenttiehdokkaiden näkemyksissä työelämän kehittämisessä tai työhön liittyvässä maahanmuutossa, kun sekä vihreiden Pekka Haaviston että kokoomuksen Sauli Niinistön lääke tuottavuuden kasvattamiseksi oli työelämän laadun kohentaminen.
Studiossa ehdokkaita tenttasivat toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää ja Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) toimitusjohtaja Mikko Pukkinen.
Ehdokkaat painottivat kummallekin vastaväittäjälle yksimielisesti, että ”töissä on oltava mukavaa ja että työnteon joustavuutta tulisi työpaikoilla lisätä”.
Niinistö vannoi lisäksi erityisesti teknisen kehityksen nimeen, Haaviston korostaessa koulutuksen merkitystä lisättäessä yritysten ja kansantalouden tuottavuutta.
Kysyttäessä työperäisen maahanmuuton tarpeellisuudesta suomalaisten eläköityessä ja ikäluokkien pienentyessä sekä Haavisto että Niinistö välttelivät suoraa kyllä tai ei -vastausta.
Sen sijaan he korostivat muun muassa nuorten syrjäytyneiden saamista töihin. Molemmat pitivät lisäksi tarpeellisena eläköitymisiän nostamista. Niinistö olisi valmis nostamaan suomalaisten eläköitymisikää myös lainsäädännön kautta. Haavisto puolestaan kannatti lisää pehmeitä kannustimia työelämässä pysymisen tueksi.
(MTV3)














Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.