Kotimaa

Lipponen: Suomen pysyttävä EU:n ytimessä

Suomen on pysyttävä EU:n ytimessä eli euroryhmässä, sanoo MTV3:n Huomenta Suomen presidenttitentissä vieraillut SDP:n presidenttiehdokas Paavo Lipponen.

– Olemme nähneet, että Suomi on saanut vakuudet ja sen, että IMF tulee mukaan. Olemme nähneet, että voimme vaikuttaa.

Perussuomalaisten puheenjohtaja ja presidenttiehdokas Timo Soini ei Lipposen mukaan ole kiinnostunut ratkaisuista, eikä piittaa vähääkään siitä, selviääkö euro.

– Hän haluaa paeta Britannian syliin, uida Atlanttiin.

Pääministerille ja valtiovarainministerille pitää Lipposen mielestä antaa nyt työrauha katsoa, mistä euroalueen vakausmekanismin määräenemmistöpäätöksessä on kyse. Samalla kun neuvotteluja jatketaan, kotimaassa on selvitettävä määräenemmistöpäätökseen liittyvää perustuslakikysymystä.

Lipponen sanoo uskovansa EU:n ja euron säilyvän, sillä niihin on sijoitettu paljon poliittista tahtoa. Molempien säilyminen on Lipposen mukaan elintärkeää koko Euroopalle, niin suurille kuin pienille maille. Unioni on Lipposen mielestä avuksi ja hyödyksi esimerkiksi Venäjä-suhteissa ja globaaleissa neuvotteluissa.

– Emme pärjää globaalissa maailmassa ilman EU:ta ja euroa.

(MTV3)

Katso Sdp:n presidenttiehdokkaan Paavo Lipposen haastattelu: (Huomenta Suomi 13.12.2011)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39