TVkaista hiertää tekijänoikeusjärjestöjä
Julkaistu 20.02.2008 10:10 (päivitetty 10:35)
Internetissä toimiva TVkaista-palvelu aiheuttaa harmaita hiuksia tekijänoikeusjärjestöille.
TVkaista tallentaa asiakkaittensa puolesta tv-ohjelmia suomalaisilta kanavilta kahden viikon ajaksi. Tallenteita voidaan katsoa internetin välityksellä.
Yleisradio ja tekijänoikeusjärjestöt kokoontuvat ensi viikolla pohtimaan, ryhtyvätkö ne oikeustoimiin TVkaistaa vastaan.
Esimerkiksi Helsingin Sanomissa on kerrottu, että Yleisradio pitää palvelua laittomana. Aamulehden mukaan Kopiosto on laatinut asiasta selvityksen, joka tukee Ylen kantaa. Selvitystä ei kuitenkaan olla annettu julkisuuteen.
-
Kilpaileva palvelu perustuu
digisovittimeen
- TVkaista ei ole ainoa yhtiö, joka tarjoaa internetin kautta toimivaa tallennuspalvelua. Kilpaileva Saunalahden Saunavisio poikkeaa kuitenkin TVkaistasta yhdessä suhteessa: Saunavision asiakkaat saavat koteihinsa televisioon kytkettävän digisovittimen. Se ei kuitenkaan ole tavallinen omaan muistiinsa tallentava digiboksi, vaan se nauhoittaa katselijan valitsemat ohjelmat internetissä sijaitsevalle verkkopalvelimelle.
- TVkaistan asiakas ei saa kotiinsa mitään lisälaitteita: hän vain ruksii yhtiön verkkosivuilta minkä kanavien ohjelmia haluaa, ja tallennus tapahtuu yhtiön tiloissa olevalla koneella.
- Kummallakin palvelulla nauhoitetut ohjelmat katsotaan internetin kautta omalla kotitietokoneella. Kuvan laatu riippuu käytettävissä olevan internet-yhteyden nopeudesta.
- Saunalahden palvelu tarjoaa tallennustilaa noin 2500 tunnin edestä. TVkaistan muistissa ohjelmat säilyvät kaksi viikkoa, eikä tallennettavien ohjelmien määrällä ole ylärajaa. Jos niitä haluaa katsoa kauemmin, voi ohjelman ladata verkosta tietokoneelle ja polttaa vaikkapa dvd-levylle.
- Saunavisiota ainakaan toistaiseksi ole nostettu esille ongelmatapauksena, vaikka se poikkeaakin kilpailijastaan lähinnä vain siinä, että sen käyttäjät saavat kotiinsa fyysisen laitteen, johon he ohjelmoivat mitä haluavat tallentaa.
|
- Me kokoonnumme ensi viikolla miettimään yhteistä kantaa. Sen enempää en halua tässä vaiheessa kommentoida, sanoo Yleisradion lakiosaston päällikkö Katri Olmo.
"Kuluttaja päättää, mitä tallentaa"
Aikaisemmin julkisuudessa on kuitenkin kerrottu, että Yleisradio näkee ongelmallisena sen että tallentamisen hoitaa yhtiö, ei kuluttaja. TVkaistan toimitusjohtajan Fredrik Husbergin mielestä palvelussa ei ole mitään laitonta.
- Asiakas viime kädessä päättää, mitä nauhoitetaan, sanoo Husberg. Hänen mukaansa yhtiö myy asiakkailleen digitallentimia, jotka vain varastoidaan sen tiloihin.
- Olemme digiboksikauppiaita siinä missä joku Musta Pörssikin, Husberg kuvailee. - Jokainen meidän asiakkaamme saa oman boksinsa.
TV-lupa käyttöehtona
TVkaista mainostaa itseään laillisena vaihtoehtona tiedostojen lataamiselle vaikkapa vertaisverkoista. Palvelun käyttöehdoissa esimerkiksi kerrotaan, että asiakkailla on oltava voimassa oleva tv-lupa. Husbergin mukaan lupia ei kuitenkaan tarkisteta, vaan asia jää asiakkaan vastuulle.
- Eihän muitakaan elektroniikkakauppiaita velvoiteta sitä valvomaan, hän puolustautuu.
Toinen Ylen kannalta ongelmallinen piirre on se, että TVkaista toimii ympäri maailmaa. Yleisradion lupa lähettää tekijänoikeudellisesti suojattua materiaalia kattaa vain Suomen. Tämän vuoksi esimerkiksi kaikkia Ylen Areena-sivustolla olevia ohjelmia ei voi katsella ulkomailta.
Kaista pistetty jo kerran kiinni
Nykyisen mallinen TVkaista avattiin viime syksynä. Palvelu oli auki myös vuonna 2006. Maksuttoman palvelun suosio kasvoi nopeasti, mutta se suljettiin kun muun muassa Yle oli vaatinut sen lopettamista. Husbergin mukaan sulkeminen tapahtui kuitenkin yhtiön omasta aloitteesta.
- Palvelu oli silloin vain koekäytössä. Tieto siitä levisi yhden koekäyttäjän blogin kautta, ja yhtäkkiä siellä oli sitten liikaa käyttäjiä. Palvelu suljettiin omatoimisesti, koska se ei ollut vielä valmis, sanoo Husberg.
(MTV3-STT)
...
|