Kulttuuri

Prinsessan riipaiseva tarina puhuttelee yleisöä MTV3 Katsomo

Julkaistu 02.09.2010 16:58 (päivitetty 19:51)
Prinsessan riipaiseva tarina puhuttelee yleisöä

Ensi viikolla ensi-iltansa saava Arto Halosen Prinsessa on herättänyt jo etukäteen poikkeuksellisen paljon kiinnostusta. Se on tositapahtumiin perustuva elokuva Anna Lappalaisesta, joka asui Kellokosken mielisairaalassa yli 50 vuotta ja esiintyi koko ajan hyväntahtoisena kuninkaallisena. Juuri Montrealin elokuvajuhlilta palannut ohjaaja Arto Halonen neuvottelee parhaillaan sympaattisen ja ihmisarvoa kunnioittavan elokuvansa Pohjois-Amerikan levityksestä.

-Meillä oli Montrealissa todella hieno vastaanotto, ja nyt eletään mielenkiintoisia hetkiä, kun Jenkki-levityksestä neuvotellaan. Tekijälle oli hirveän tärkeä nähdä, että vaikka elokuva on suomalainen, niin se puhuttelee myös kansainvälistä yleisöä ja ihmiset löytävät siitä samalla tavalla kosketuspintoja kuin Suomessa, esikoispitkänsä ohjannut Arto Halonen iloitsee.

Prinsessan riipaiseva tarina puhuttelee yleisöä

Rankoissakin oloissa voi antaa toivoa muille

Prinsessan tarinasta julkaistiin elokuussa myös elämäkerta. Ilkka Raitasuon ja Terhi Siltalan Kellokosken Prinsessa -teos on kiinnostanut lukijoita niin, että siitä on otettu kiireesti jo toinen painos.

Halonen arvioi, että tarina puhuttelee ihmisiä, koska sen tavoittaa helposti. -Anna Lappalaisen tarina on monella tasolla mielenkiintoinen. Se osoittaa, että hyvin rankoissakin oloissa voi löytyä ihmisarvo. Ihminen voi jopa vankistaa muita ja antaa heille uutta toivoa. Minusta se on hieno esimerkki siitä, että me kaikki voisimme ponnistella nähdäksemme asiat parempina, vaikka tilanne olisi joskus hyvin tukala.

Prinsessan riipaiseva tarina puhuttelee yleisöä

Vilpitön auttaja oli pidetty kylässä

Anna Lappalainen oli erikoinen hahmo Kellokosken kyläyhteisössä. Hän hämmensi ja hämmästytti, mutta levitti myönteistä energiaa ympärilleen esiintyessään jalona ja myötätuntoisena prinsessana. -Hän oli vilpitön ja halusi auttaa aidosti. Hänellä oli positiivinen halu, ei pelkästään leikkiä prinsessaa, vaan nimenomaan myös tukea ja huomioida muita, Halonen kertoo.

Koko ikänsä Kellokoskella asuneen sairaalamuseon hoitaja Aulis Koivusaran mukaan Prinsessan vaikutus kyläyhteisöön oli "aivan mahtava". -Suoraryhtisyys ja ulospäinsuuntautuva lämminhenkisyys, mikä Prinsessasta uhkui, oli ihan kadehdittavaa. Hän kuitenkin nautti varmasti elämästään. Hän rakasti esiintymistä ja lauloi aarioitaan kartanorakennuksen parvekkeella potilasjuhlissa ja joskus muulloinkin. Kaikki kyläläisetkin hänet tunsivat, koska hän kävi hieromassa ihmisiä pankinjohtaa myöten. Hän oli arvostettu kulkiessaan, Koivusara muistelee.

-Hänessä oli tosi vahva karisma ja varmaankin hyvät sosiaaliset taidot, sillä hän tykkäsi ja osasi olla ihmisten kanssa, arvioi Anna Lappalaista esittävä Katja Küttner (o.s. Kukkola). -Kuvittelisin, että ihmisille, jotka rämpivät omissa huolissaan ja arjessaan, on vapauttavaa, että on tuollainen henkilö, joka on jotakin ihan muuta. Se on kuin raikas tuulahdus, Küttner uskoo.

"Erilaisuuden pelko on suurin ongelmamme"

Kuninkaallisena esiintyminen oli Lappalaiselle keino selviytyä traumaattisesta lapsuudesta äidin hylkäämänä, mutta myös keino unohtaa sairaalan silloiset kovat hoitokeinot. Lääkärit yrittivät poistaa Anna Lappalaisen suuruusharhaa sähköshokeilla, eristämällä ja istuttamalla häneen malariankin, mutta mikään ei tehonnut.

-Lääkärikunta tulkitsee asiat sen hetken tietämyksen mukaan. Ihmiset, jotka poikkeavat kaavasta, hämmentävät ja luovat aina ongelmia. Kun järjestelmä on liian kaavoittunut, se ei osaa tarpeeksi luovalla ja hyvällä tavalla käyttää tällaisia esimerkkejä hyväkseen.

Prinsessan riipaiseva tarina puhuttelee yleisöä

-Minun mielestäni meidän suurin ongelmamme on, että me pelkäämme erilaisuutta. Emme uskalla kohdata erilaisuutta kohdata. Silloin me emme myöskään näe, miten kaunista erilaisuus voi olla ja miten sieltä voisi syntyä jotain ihan uutta tähän meidän yhteiskuntaamme, Halonen uskoo.

-Silloin kun persoonallisuus ja erilaisuus ei ole tuhoavaa, pitäisi nähdä paremmin, milloin joku voi rikastuttaa meitä ja meidän yhteisöämme. Silloin sille pitäisi antaa mahdollisuus.

Tutustu Prinsessa-elokuvan traileriin tästä

Katso Terhi Hyvärisen juttu

Terhi Hyvärinenterhi.hyvarinen(at)mtv3.fi

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:36

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23

Whitney Houston kuoli vain tunteja ennen seuraavaa keikkaa - poliisi löysi tähden hotellihuoneen lattialta
12.02.2012 07:13

Kuopio otti käyttöön rengaslukot, muualla harkitaan
12.02.2012 06:09

AL: Poliisi yhdistää kaikki rekisterinsä Accenturen järjestelmään
12.02.2012 06:05

Kollegat muistelevat Houstonia Twitterissä: We will always love you, Whitney
12.02.2012 05:45

Houston löydettiin hotellista Los Angelesista - kuolinsyy ei tiedossa
12.02.2012 05:10

Tästä hitistä Whitney Houston muistetaan - katso video
12.02.2012 04:55

Whitney Houston - 170 miljoonaa levyä myynyt diiva
12.02.2012 04:20

Laulaja Whitney Houston on kuollut
12.02.2012 03:10

Mitt Romney palasi voittokantaan Mainessa
12.02.2012 02:40

Murdochin Sun-lehden työntekijöitä pidätettiin jälleen
12.02.2012 02:29

Kreikan pääministeri Papademos varoittaa parlamenttia katastrofista
12.02.2012 01:27

Vanki sytytti patjansa tuleen poliisivankilassa Helsingissä
11.02.2012 23:00

Myös Portugalissa osoitetaan mieltä säästöjä vastaan
11.02.2012 22:21

Lotossa valtava määrä 6+1 oikein -tuloksia
11.02.2012 22:06

Pääkaupunkiseudulle kaavailtu suurkunta - uhka vai mahdollisuus?
11.02.2012 22:00

Mielenosoitukset jatkuvat Ateenassa
11.02.2012 21:23