Kulttuuri

”Ei tarvitse käydä ojan pohjalla päästäkseen eroon alkoholista”

31.08.2010 10:30
”Ei tarvitse käydä ojan pohjalla päästäkseen eroon alkoholista”

Kirjailija Monika Fagerholm, takavuosien jalkapallotähti Atik Ismail ja 18 muuta entistä alkoholistia kertovat tänään ilmestyneessä kirjassa alkoholiongelmastaan ja siitä, miten he ovat päässeet eroon päihderiippuvuudestaan.

Selviytymistarinoita-kirjan toimittaja Lilli Loiri-Seppä uskoo, että vaikka moni teoksen haastateltavista on joutunut ottamaan raitistumiseensa vauhtia ojan pohjalta, alkoholin käytön voi lopettaa muutenkin.

Itsekin alkoholiongelmasta kärsinyt Loiri-Seppä kertoo kirjoittaneensa teoksen siksi, ”että kukaan ei enää ajattelisi, että alkoholin käyttöä ei voisi lopettaa, kun se ei tuota enää iloa.”

Loiri-Seppää auttoi oman isän esimerkki.

– Olin kuusivuotias, kun isäni käveli elämänsä selväksi, ja muistan sen yön aina. Aloitin itse alkoholin käytön teini-iässä, mutta tiesin tavallaan koko ajan, että tulen lopettamaan sen, koska se aine ei sopinut minulle. Oli hyvä ymmärtää, että semmoisista jännityksistä, tuskista ja kaikesta muusta mitä alkoholin käyttöön liittyy, voi päästä eroon.

”Onko se uskossa, raskaana vai autolla?”

”Ei tarvitse käydä ojan pohjalla päästäkseen eroon alkoholista”

Vastaraitistuneen ihmisen elämässä vaikeimpia ovat Lilli Loiri-Sepän mukaan ne hetket, kun joutuu selittelemään sitä, miksi viina ei maistu.

– On jännää, että meillä on ihan ok olla kauheassa kännissä ja hoitaa ehkä työnsäkin ala-arvoisesti. Mutta se ei olekaan ok, että työyhteisön bailuissa yrittää olla selvin päin. Erityisen vaikeaa se on e ihmisille, joille alkoholin käyttö on ongelma.

– Vaatii valtavasti pokkaa sanoa ”Minä en käytä alkoholia, kiitos.” Minussa tuo lause herättää ihailua, mutta yleensä siitä menee koko puoti hiljaiseksi. Kaikki tuntuvat miettivän, onkohan se uskossa, raskaana vai autolla?

Taistelun jälkeen elämä on helpompaa

”Ei tarvitse käydä ojan pohjalla päästäkseen eroon alkoholista”

Loiri-Seppä ei usko lääkkeisiin eikä ulkoapäin tulevaan pakkoon alkoholismista eroon pääsemisessä. Hänen mukaansa on paremminkin kyse itsensä tuntemisesta.

– Moni myös kuvittelee, että raitistumisesta alkaa valtava taistelu alkoholin himoa vastaan, ja siksi moni ei pysty jättämään alkoholia. Minun ymmärtääkseni suurimmat taistelut taistellaan ennen raittiuspäätöstä. Sitten kun on pysynyt tunnustamaan, että ei pärjää alkoholille, ja ymmärtänyt, että se on jätettävä kokonaan, elämä on hurjan paljon helpompaa.

"Humala ei enää ollut yhtä ihanaa kuin ennen, mutta krapulat olivat täysin kestämättömiä. Niitä oli lääkittävä viinalla ja siksi juominen jatkui ja paheni. Välillä tunsin jo, etten voi mennä näyttämölle, en missään tapauksessa. Koin fyysistä kauhua, epätodellisen hirvittäviä pelkotiloja. Ihminen joka ei olisi ollut alkoholisti, olisi saman tien ymmärtänyt lopettaa juomisen. Alkoholisti ei lopettanut, vaikka tiesi että viinasta tämä johtuu." - Rauha Puntti -

Kati Hyttinen

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23

Whitney Houston kuoli vain tunteja ennen seuraavaa keikkaa - poliisi löysi tähden hotellihuoneen lattialta
12.02.2012 07:13

Kuopio otti käyttöön rengaslukot, muualla harkitaan
12.02.2012 06:09

AL: Poliisi yhdistää kaikki rekisterinsä Accenturen järjestelmään
12.02.2012 06:05

Kollegat muistelevat Houstonia Twitterissä: We will always love you, Whitney
12.02.2012 05:45

Houston löydettiin hotellista Los Angelesista - kuolinsyy ei tiedossa
12.02.2012 05:10

Tästä hitistä Whitney Houston muistetaan - katso video
12.02.2012 04:55

Whitney Houston - 170 miljoonaa levyä myynyt diiva
12.02.2012 04:20

Laulaja Whitney Houston on kuollut
12.02.2012 03:10

Mitt Romney palasi voittokantaan Mainessa
12.02.2012 02:40