Kulttuuri

"Puheet cd-levyjen kuolemasta ennenaikaisia"

27.08.2010 15:08
"Puheet cd-levyjen kuolemasta ennenaikaisia"

Suomessa pitkään jatkunut äänitemyynnin lasku näyttäisi vihdoin tasaantuneen.

Musiikkituottajat ry:n tilastojen mukaan ensimmäisen puolen vuoden äänitteiden myynnin arvo kasvoi tänä vuonna 5,4 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Muutoksen taustalla on digitaalisessa kaupassa tapahtunut kasvu, ja etenkin uudentyyppisten musiikkipalveluiden, kuten Spotifyn kasvava suosio.

Myös fyysisten äänitteiden, eli lähinnä cd-levyjen ja musiikki-dvd-tallenteiden, kappalemyynti kasvoi ensimmäisen kuuden kuukauden aikana noin neljä prosenttia, vaikka niiden myynnin arvo laskikin hieman.

Musiikkituottajien apulaisjohtaja Tommi Kyyrä uskoo, että cd-levyjen myynnin kohenemiseen on vaikuttanut hyvät kotimaiset julkaisut. Kotimaisten julkaisujen osuus myydyistä levyistä on noin 60 prosenttia. Kyyrän mukaan puheet cd:n kuolemasta ovat vahvasti ennenaikaisia.

- Meillä on onneksi vielä sellainen tilanne, että meillä on fyysisiä tallenteita vielä aika paljon tarjolla ja aika kivasti erikoisliikkeitä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on sellainen tilanne, että Manhattanilla ei ole enää yhtään levykauppaa, mistä voisi ostaa fyysisiä cd-levyjä. Siellä se ehkä johtuu siitä, että isot kauppaketjut ovat luopuneet fyysisten tallenteiden myynnistä, jonka vuoksi kuluttajat etsivät musiikkinsa muualta.

Digitaalinen musiikkimyynti muodostaa nyt jo noin viidenneksen äänitealan kokonaismarkkinoista. Varovainen arvio on, että piratismin osuus musiikin nettilataamisesta on silti edelleen yli 90 prosenttia.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23

Whitney Houston kuoli vain tunteja ennen seuraavaa keikkaa - poliisi löysi tähden hotellihuoneen lattialta
12.02.2012 07:13

Kuopio otti käyttöön rengaslukot, muualla harkitaan
12.02.2012 06:09

AL: Poliisi yhdistää kaikki rekisterinsä Accenturen järjestelmään
12.02.2012 06:05

Kollegat muistelevat Houstonia Twitterissä: We will always love you, Whitney
12.02.2012 05:45

Houston löydettiin hotellista Los Angelesista - kuolinsyy ei tiedossa
12.02.2012 05:10

Tästä hitistä Whitney Houston muistetaan - katso video
12.02.2012 04:55

Whitney Houston - 170 miljoonaa levyä myynyt diiva
12.02.2012 04:20

Laulaja Whitney Houston on kuollut
12.02.2012 03:10

Mitt Romney palasi voittokantaan Mainessa
12.02.2012 02:40