Kulttuuri

Savonlinnan oopperajuhlien talous nipin napin kuivilla

27.07.2010 21:54

MTV3-Merja Sundström

Savonlinnan oopperajuhlien talous nipin napin kuivilla

Helle ja lama ovat näkyneet Savonlinnan oopperajuhlien lipunmyynnissä.

- Ostopäätökset on jätetty viime hetkiin, kertoo myynti-ja markkinointijohtaja Tiina Olkkonen.

- Nyt kun jäljellä on viisi Ruotsin kuninkaallisen oopperan esitystä, näyttää siltä, että tulemme pääsemään hyvin lähelle budjettitavoitetta.

Loppuviikolle on vielä jonkin verran tilaa, rahoitus saattaa nousta juuri ja juuri kuiville. Konserttilippujen myynti jäi sen sijaan tavoitteesta - Olkkonen ei tarkenna miten kauas.

Lipputulot ovat oopperan rahoituksesta 70 prosenttia, sponsoreilta saadaan 15 prosenttia ja loput 14 - 15 prosenttia tulee julkisena avustuksena, siis veronmaksajien pussista.

- Toiminta-avustuksen määrähän on 15 vuodessa pudonnut 24:stä 14 prosenttiin. Koko juhlien budjetti on tänä vuonna kahdeksan miljoonaa euroa.

Ooperajuhlien johtoa huolestuttaa avustuksen vähentäminen, joita perustellaan sillä, että ooperajuhlat tulee jo toimeen omillaan.

- Samalla meillä on kuitenkin valtavan suuri merkitys Suomi-brändinä ja sen ylläpitäminen maailmanluokassa vaatii suuria panostuksia, kertoo Olkkonen.

- Mikään muu oopperafestivaali ei kustanna itse yhtä suurta osaa menoistaan, kertoo Olkkonen.

Oopperajuhlat työllistää

Pelkästään oopperajuhlien palkkalistoilla Savonlinnassa on tänä kesänä yli 800 ihmistä, joista 520 on taitelijoita. Ympäri vuoden oopperajuhlien toimistossa on 18 työntekijää, mutta koko työllistämisvaikutus on henkilötyövuosina 70 - 80.

Oopperajuhlat ja sen oheistapahtunat tuovat Savonlinnaan pelkästään heinäkuussa noin 200 000 yöpymistä, kerrotaan Savonlinnan matkailutoimistosta.Puolet näistä asuu yksityismajoituksissa, puolet rekisteröidyissä hotelleissa ja majataloissa. 40 prosenttia oopperavieraista on päivämatkustajia, mutta kaikki jättävät rahaa paikkakunnalle.

Oopperan toimisto on tutkinut tulovirtoja ja päätynyt pyöreään ilmaisuun: "miljoonia euroja" jää tälle seudulle.

Turistivirtoja on tullut hyödyntämään useita helsinkiläisbutiikkeja ja taidekauppiaita. Samat tulevat vuosi toisensa jälkeen. Se kertoo jotakin kannattavuudesta.

27 000 asukkaan Savonlinnan näyttäisi ilman oopperajuhlien tuomaa turismia varmasti aivan toisenlaiselta.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23

Whitney Houston kuoli vain tunteja ennen seuraavaa keikkaa - poliisi löysi tähden hotellihuoneen lattialta
12.02.2012 07:13

Kuopio otti käyttöön rengaslukot, muualla harkitaan
12.02.2012 06:09

AL: Poliisi yhdistää kaikki rekisterinsä Accenturen järjestelmään
12.02.2012 06:05

Kollegat muistelevat Houstonia Twitterissä: We will always love you, Whitney
12.02.2012 05:45

Houston löydettiin hotellista Los Angelesista - kuolinsyy ei tiedossa
12.02.2012 05:10

Tästä hitistä Whitney Houston muistetaan - katso video
12.02.2012 04:55

Whitney Houston - 170 miljoonaa levyä myynyt diiva
12.02.2012 04:20

Laulaja Whitney Houston on kuollut
12.02.2012 03:10

Mitt Romney palasi voittokantaan Mainessa
12.02.2012 02:40