Kulttuuri

Yleisökaivauksissa voi löytyä miekkoja, koruja ja jopa koiria

Julkaistu 26.07.2010 09:00 (päivitetty 15:41)
Yleisökaivauksissa voi löytyä miekkoja, koruja ja jopa koiria

Yleisöllä on tällä ja ensi viikolla harvinainen tilaisuus osallistua Museoviraston tutkimuskaivauksiin. Arkeologiasta kiinnostuneet pääsevät tutustumaan reilut tuhat vuotta vanhaan polttokalmistoon Laitilan Vainionmäellä Varsinais-Suomessa.

Yleisökaivauksen kohteena oleva viikinkiaikainen kalmisto on löydetty alun perin vuonna 1986. Tutkija Esa Mikkola kertoo, että se löytyi sattumalta.

– Kun maanomistaja poisti tämänkertaisen tutkimuskohteemme vieressä olevaa kumparetta traktorilla, sieltä tulikin esiin miekkoja, kuolaimia ja kilvenkupuroita. Silloin päädyimme tämänkin kalmiston jäljille.

Lemmikkikoira poltettiin vainajan mukana

Rautainen keihäänkärki on toistaiseksi arvokkain Vainionmäen kalmisto B:stä löytynyt esine.

– Se on hyvin kaunis esine ja itse asiassa ainoa ase, joka kalmistosta on löytynyt. Sieltä on löytynyt myös aika paljon lasihelmiä ja harvinaisia pronssikoruja – solkia, kaularenkaita ja riipuksia. Lisäksi olemme löytäneet saviastian kappaleita sekä ihmisistä ja eläimistä peräisin olevaa luuta.

– Poikkeuksellista on, että olemme löytäneet kokonaisia koruja. Tutkimamme polttokalmistotyyppi on luonteeltaan sellainen, että suuri osa esineistöä on pieninä murusina, osin sulaneena hautaustavan vuoksi, osin tarkoituksellisesti aikoinaan tuhottuna ja ripoteltuna.

Mikkola arvioi, että kalmistosta löytyneet eläinten luut ovat peräisin enimmäkseen lemmikkikoirista.

– Vainajat ovat voineet maata myös karhuntaljalla. Eläinten luiden tunnistaminen on joka tapauksessa vaikeaa arkeologillekin, eli siihen tarvitaan erikoisasiantuntijaa.

Löytämisen iloa ulkopuolisillekin

Yleisökaivauksissa voi löytyä miekkoja, koruja ja jopa koiria

Arkeologinen kaivaminen on vaativaa ja tarkkaa työtä. Yleisö päästetään kaivauksille nyt seitsemännen kerran. Osallistujat on valittu ennakkoon ilmoittautuneista.

Mikkola vakuuttaa, että yleisöstä on kaivauksilla enemmän hyötyä kuin haittaa.

– Tavoitteemme eivät ole pelkästään tieteellisiä, vaan haluamme myös kouluttaa ja kehittää suurta yleisöä ymmärtämään arkeologista kaivaustoimintaa paremmin. Lisäksi haluamme tarjota löytämisen ilon alan ulkopuolisillekin.

Mikkola myöntää, että rahoituksen hankkiminen suuritöisille kaivauksille on helpompaa, kun yleisö on kiinnostunut aiheesta. Sillä turvataan myös arvokkaiden muinaisjäänteiden suojelu.

– Mitä enemmän ihmiset tietävät muinaisjäänteistä, sitä enemmän he arvostavat niitä. Silloin niitä ei tuhotakaan yhtä herkästi.

Varsinais-Suomi on arkeologien aarreaitta

Esa Mikkolan mukaan melkein joka puolelta Suomea voi löytyä arvokkaita muinaisesineitä.

– Kivikauden löydöksiä voi tehdä tasaisesti eri puolilla maata. Rautakautta on enemmän Vakkasuomen alueella, Varsinais-Suomessa, sisämaassa ja itäisellä ja läntisellä Uudellamaalla. Kaikkien hienoimpia alueitamme ovat Halikonjokilaakso, Salonjokilaakso ja Mikkeli.

Mikkola korostaa, että jos onnistuu löytämään jotain arkeologisesti kiinnostavaa, siihen ei saa kajota.

– Arkeologisten löytöjen kauppa on Pohjoismaissa laitonta. Sen sijaan monissa muissa Euroopan maissa löytäjä saa pitää ja myydä löytönsä. Varsinkin hopeakorut ja -rahat ovat hyvin haluttua kauppatavaraa esimerkiksi Englannissa. Ne voivat olla siellä jopa useiden tuhansien eurojen arvoisia.

Kati Hyttinen

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23

Whitney Houston kuoli vain tunteja ennen seuraavaa keikkaa - poliisi löysi tähden hotellihuoneen lattialta
12.02.2012 07:13

Kuopio otti käyttöön rengaslukot, muualla harkitaan
12.02.2012 06:09

AL: Poliisi yhdistää kaikki rekisterinsä Accenturen järjestelmään
12.02.2012 06:05

Kollegat muistelevat Houstonia Twitterissä: We will always love you, Whitney
12.02.2012 05:45

Houston löydettiin hotellista Los Angelesista - kuolinsyy ei tiedossa
12.02.2012 05:10

Tästä hitistä Whitney Houston muistetaan - katso video
12.02.2012 04:55

Whitney Houston - 170 miljoonaa levyä myynyt diiva
12.02.2012 04:20

Laulaja Whitney Houston on kuollut
12.02.2012 03:10

Mitt Romney palasi voittokantaan Mainessa
12.02.2012 02:40