Kulttuuri

Miia Tervon Lumikko kahmi palkintoja Tampereen elokuvajuhlilla

Julkaistu 14.03.2010 13:00 (päivitetty 18:19)
Miia Tervon Lumikko kahmi palkintoja Tampereen elokuvajuhlilla

Miia Tervon dokumentti Lumikko on voittanut pääpalkinnon Tampereen kansainvälisillä elokuvajuhlilla. Viime vuonna valmistunut 19-minuuttinen dokumentti pohjautuu nuoren tytön ja psykologi Pekka Saurin keskusteluun Yölinja -radio-ohjelmassa.

Lumikko vei voiton myös kotimaisessa, alle 30-minuuttisten elokuvien sarjassa. Se pääsee lisäksi kilpailemaan parhaan eurooppalaisen lyhytelokuvan tittelistä.

Kansainvälisen kilpailun tuomariston mukaan Lumikko on upeasti rakennettu kuvien, äänen ja musiikin yhdistelmä. Tuomaristo kiitti elokuvaa taidokkaasta ja herkästä tyylikeinojen ja tekniikoiden yhdistelemisestä sekä monitahoisesta mutta täsmällisestä tavasta käsitellä mielikuvia herättelevää aihetta.

Miia Tervon Lumikko on kolmas Suomessa tehty elokuva, joka on voittanut Tampereen elokuvajuhlilla pääpalkinnon. Aikaisemmin voittajiksi ovat nousseet Hannu Peltomaan elokuva Rantojen miehet ja PV Lehtisen Hyppääjä. Peltomaa voitti vuonna 1971 ja Lehtinen 2001.

Paras fiktio Thaimaasta

Kansainvälisessä kilpailussa parhaan animaation palkinnon sai Gudrun Krebitzin ohjaama itävaltalais-saksalainen elokuva I know you.

Parhaana fiktiona palkittiin thaimaalainen elokuva Tiang naa noi koi rak, jonka on ohjannut Wichanon Somumjarn.

Parhaan dokumentin palkinto jaettiin kahden elokuvan kesken. Palkinnon saivat Jay Rosenblattin The Darkness of Day (Yhdysvallat) ja Philip Widmannin Destination finale (Saksa).

Kotimaisen kilpailun yli puolen tunnin elokuvien sarjan voitti Pia Andellin dokumentti Göringin sauva.

Risto Jarvan palkinto Miesten vuorolle

Elokuvajuhlien euromäärältään suurimman palkinnon Risto Jarvan palkinnon sai Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen ohjaama dokumentti Miesten vuoro. Elokuva voitti myös yleisöpalkinnon.

Risto Jarvan palkinnon arvo on 10 000 euroa. Kansainvälisen kilpailun voittaja ja kotimaisen kilpailun sarjavoittajat saavat palkinnoksi 5000 euroa.

Tänään päättyneiden Tampereen elokuvajuhlien parhaat palat nähdään perinteiseen tapaan myös Helsingissä. Esitykset ovat Kiasmassa 23. maaliskuuta.

(MTV3 - STT)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23

Whitney Houston kuoli vain tunteja ennen seuraavaa keikkaa - poliisi löysi tähden hotellihuoneen lattialta
12.02.2012 07:13

Kuopio otti käyttöön rengaslukot, muualla harkitaan
12.02.2012 06:09

AL: Poliisi yhdistää kaikki rekisterinsä Accenturen järjestelmään
12.02.2012 06:05

Kollegat muistelevat Houstonia Twitterissä: We will always love you, Whitney
12.02.2012 05:45

Houston löydettiin hotellista Los Angelesista - kuolinsyy ei tiedossa
12.02.2012 05:10

Tästä hitistä Whitney Houston muistetaan - katso video
12.02.2012 04:55

Whitney Houston - 170 miljoonaa levyä myynyt diiva
12.02.2012 04:20

Laulaja Whitney Houston on kuollut
12.02.2012 03:10

Mitt Romney palasi voittokantaan Mainessa
12.02.2012 02:40