Kulttuuri

Veri vetää Gotlantiin

10.03.2010 14:56
Veri vetää Gotlantiin

MTV3 - Marjo Tiitto

Pohjoismaisista dekkareista on viime vuosina kehkeytynyt käsite ja myyntivaltti maailmalla. Yksi tunnetuimmista dekkaristeista on ruotsalainen Anna Jansson, jonka kirjat sijoittuvat lomasaarena tunnettuun Gotlantiin. Saarella syntynyt ja kasvanut Jansson on kirjoittanut jo 12 Gotlantiin sijoittuvaa dekkaria.

– Gotlanti on hyvä tapahtumapaikka rikoksille. Koska se on saari, sinne pystyy kehittämään ainutlaatuisen suljetun paikan tunnelman. Käytin tätä ominaisuutta hyväkseni etenkin kirjassa Outoja lintuja, jossa koko saari julistettiin karanteeniin lintuinfluenssan vuoksi. Myös historialla on Gotlannissa suuri merkitys ja se on läsnä kaikkialla, kaupunginmuurissa ja lukuisissa kirkoissa ja niiden raunioissa, Jansson kuvailee.

Nykyään mantereella asuva Jansson omistaa Visbyssä asunnon ja vierailee saarella useita kertoja vuodessa ystäviä ja omaisia tapaamassa. Toisinaan visiitti saarelle on tarpeen myös kirjoitusvireen löytämiseksi.

– Joskus minun pitää konkreettisesti nähdä paikat voidakseni kirjoittaa niistä. Tarkastelen saarta usein eri tavoin – välillä pienen lapsen silmin ja välillä viisikymppisenä naisena. Olen nähnyt Gotlannin eri ikäkausinani ja siitä on kirjoittamisessa hyötyä, dekkareiden ohella myös Gotlantiin sijoittuvia nuortenkirjoja työstävä Jansson pohtii.

Historia sävyttää murhia

Jansson vierailee parhaillaan Suomessa tapaamassa toimittajia ja lukijoitaan uusimman suomennetun dekkarinsa, Haudankaivajan tiimoilta. Janssonin yhdeksäs suomennettu dekkari jatkaa rikoskomisario Maria Wernin tarinaa, mutta sukeltaa Gotlannin historiaan aivan uudella tavalla.

– En ole koskaan aikaisemmin tehnyt niin paljon taustatutkimusta kuin tätä kirjaa varten. Juoni nojaa teoriaan, jonka mukaan viikinkien tärkeä kauppapaikka Birka sijaitsikin Gotlannissa Roman kylässä. Pyysin teoriaa kannattavaa arkeologia kaivautumaan syvemmälle tässä ajatusmallissa ja kertomaan minulle tiedoistaan, Jansson kuvailee.

Veri vetää Gotlantiin

Taustatutkimukset innostivat Janssonia kirjoittamaan enemmänkin historiasta. Kirjasarjan seuraavassa osassa Jansson hyödyntää gotlantilaista kansantarua merenneidosta.

– Myytin mukaan merenneito on nainen, joka hukkuu hääpäivänään saaren edustalle. Hänen miehensä menee myöhemmin uusiin naimisiin, mutta hukkunut vaimo ilmestyy kirkkoon ja houkuttelee miehensä mereen ja hukuttaa hänet. Yksi mies ei kuitenkaan riitä, vaan miehiä kuolee useampia ja tässä vaiheessa tietenkin Maria Wern ja todellisuus astuvat kuvaan mukaan, Jansson paljastaa seuraavan kirjansa juonta.

Kiehtova rikoskomisario

Anna Janssonin kirjoja on Suomessa myyty kymmeniä tuhansia kappaleita. Osa suosiosta selittynee kirjojen päähenkilön, rikoskomisario Maria Wernin kiinnostavalla hahmolla.

– Hän on mielikuvitusystäväni, jonka kanssa olen työskennellyt jo 12 vuoden ajan. Hän ei ole minun kirjallinen vastineeni, vaan hahmo, jolla on oma vahva tahtonsa. Niin on muillakin kirjani hahmoilla. Jouduin kirjoittamaan kirjani Hopealantti uusiksi, sillä olin syyttänyt murhaajaksi aivan väärää henkilöä. Huomasin sen näiden vahvatahtoisten henkilöhahmojeni ansiosta. Onneksi saan kehitellä näitä juttuja ihan työkseni, muuten päätyisin jonnekin lukkojen taakse, Jansson naurahtaa.

Perhekuvio uusiksi

Veri vetää Gotlantiin

Kirjoittamisen ohella Jansson on työskennellyt pitkään myös sairaanhoitajana. Näiden kahden roolin vuorottelu sujui kitkatta viime vuoteen saakka. Silloin Janssonin elämässä tapahtui suuri muutos.

– Minun perheeni kasvoi yllättäen kuusilapsiseksi! Minulla on kolme lasta ensimmäisestä avioliitostani, joka päättyi mieheni kuolemaan kolmisen vuotta sitten. Tapasin sitten uuden miehen, kolmen lapsen isän. Uusperheen muodostaminen vaatii aikaa ja energiaa, joten jouduin luopumaan sairaanhoitajan työstä. Se on sääli, minulla on ikävä potilaita ja kollegoita.

Kiireinen uusperheen äiti on myös kysytty luennoitsija ja eettisiä kysymyksiä pohtiva kirjoittaja. Ei siis ihme, että perustyöhön eli kirjoittamiseen jää usein liian vähän aikaa.

– Siitä minä unelmoin, että olisi aikaa vain istua alas ja kirjoittaa! En haaveile ulkomaanmatkoista tai muustakaan, ainoastaan kirjoittamisesta. Silloin olen onnellisimmillani.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23

Whitney Houston kuoli vain tunteja ennen seuraavaa keikkaa - poliisi löysi tähden hotellihuoneen lattialta
12.02.2012 07:13

Kuopio otti käyttöön rengaslukot, muualla harkitaan
12.02.2012 06:09

AL: Poliisi yhdistää kaikki rekisterinsä Accenturen järjestelmään
12.02.2012 06:05

Kollegat muistelevat Houstonia Twitterissä: We will always love you, Whitney
12.02.2012 05:45

Houston löydettiin hotellista Los Angelesista - kuolinsyy ei tiedossa
12.02.2012 05:10

Tästä hitistä Whitney Houston muistetaan - katso video
12.02.2012 04:55

Whitney Houston - 170 miljoonaa levyä myynyt diiva
12.02.2012 04:20

Laulaja Whitney Houston on kuollut
12.02.2012 03:10

Mitt Romney palasi voittokantaan Mainessa
12.02.2012 02:40