Kulttuuri

Taistelu oikeasta Vareksesta

08.03.2010 14:51
Taistelu oikeasta Vareksesta

MTV3 - Marjo Tiitto

Vares-elokuvien pääosan esittäjän yllättävä vaihdos on herättänyt kiivasta keskustelua netin palstoilla. Osa keskustelijoista pitää Juha Veijosta ainoana oikeana Jussi Vareksena, osa taas kiittelee rooliin nyt valittua Antti Reiniä karismaattiseksi näyttelijäksi. Vares-elokuvien tuottaja Markus Selin sanoo osanneensa odottaa palautetulvaa.

– Itselleni tulleesta palautteesta päätellen ihmiset ovat aika hämmentyneitä. Olihan Vares jo henkilöitynyt Veijoseen. Mutta samaa sanottiin aikoinaan Sean Connerystä ja Roger Mooresta ja James Bondin roolista. Meidän on nyt aika uudistaa konseptia ja etsiä Vexille hänelle sopivampia töitä, työmatkalta Berliinistä tavoitettu Selin kertoo.

Vares-elokuvien vaihtolistalla ovat pääosan esittäjän ohella ohjaajat ja käsikirjoittajat. Myös moni muu näyttelijä tekee nyt debyytin Vareksen maailmaan.

– Meillä on voimakas pyrkimys uudistua, Selin kuittaa.

Syistä vaietaan

Taistelu oikeasta Vareksesta

Syytä Veijosen syrjäyttämiseen ei ole kerrottu julkisuudessa keskinäiseen vaitiolosopimukseen nojaten. Selin lupailee kuitenkin Veijosen tekevän paluun valkokankaalle noin vuoden kuluttua.

– Tarkempi aikataulu täsmentyy, kun saadaan käsikirjoitus valmiiksi ja oikeuden omistajien sekä käsikirjoittajien nimet paperiin. Projektin nimeä en voi vielä paljastaa, mutta Vexille on luvassa näyttävä rooli.

Ei kokemusta Vareksesta

Yksityisetsivä Jussi Vareksen roolin nyt astuva Antti Reini on tunnettu näyttelijä niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Naapurimaassa hänet muistetaan etenkin miespääosastaan Jan Troellin elokuvassa Il Capitano. Varekseen Reinillä ei kuitenkaan ole tuntumaa, sillä hän on myöntänyt, ettei ole nähnyt aiempia elokuvia tai lukenut Reijo Mäen dekkareita.

Taistelu oikeasta Vareksesta

– Se on nähdäkseni ainoastaan etu. Antilla ei ole ennakko-odotusten painolastia, vaan hän voi lähteä rakentamaan rooliaan vapaasti yhdessä ohjaajien kanssa. Luotan Anttiin näyttelijänä, hän on hyvin karismaattinen ja hänellä on upea matala ääni, Selin toteaa.

Kaikkiaan kuuden Vares-elokuvan kuvaukset alkavat Turussa huhtikuussa. Ensimmäinen elokuva Pahan suudelma tulee teatterilevitykseen tammikuussa 2011.

Juha Veijosta ei tavoitettu kommentoimaan näyttelijävaihdosta.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23

Whitney Houston kuoli vain tunteja ennen seuraavaa keikkaa - poliisi löysi tähden hotellihuoneen lattialta
12.02.2012 07:13

Kuopio otti käyttöön rengaslukot, muualla harkitaan
12.02.2012 06:09

AL: Poliisi yhdistää kaikki rekisterinsä Accenturen järjestelmään
12.02.2012 06:05

Kollegat muistelevat Houstonia Twitterissä: We will always love you, Whitney
12.02.2012 05:45

Houston löydettiin hotellista Los Angelesista - kuolinsyy ei tiedossa
12.02.2012 05:10

Tästä hitistä Whitney Houston muistetaan - katso video
12.02.2012 04:55

Whitney Houston - 170 miljoonaa levyä myynyt diiva
12.02.2012 04:20

Laulaja Whitney Houston on kuollut
12.02.2012 03:10

Mitt Romney palasi voittokantaan Mainessa
12.02.2012 02:40