Kulttuuri

Kirjailijaliitto neuvoo hylkäämään Googlen oudon tarjouksen

16.02.2009 10:38

MTV3 - Ari Lahdenmäki

Suomen Kirjailijaliitto neuvoo jäseniään hylkäämään Googlen tarjouksen erikoisessa yhdysvaltalaisessa tekijänoikeuskiistassa. Google alkoi joitakin vuosia sitten digitoida kirjoja tietokantoihinsa, mikä sai koko maailman tekijänoikeusjärjestöt älähtämään.

Yhdysvalloissa tekijänoikeusjärjestö nosti Googlea vastaan ryhmäkanteen, jossa on päästy sopimukseen korvauksista. Tuomioistuin vahvistaa sopimuksen kuitenkin vain, jos kaikkien maiden kirjailijat saavat sopimuksesta tiedon.

Google julkaisi eilen Helsingin Sanomissa amerikkalaisen ryhmäkannejärjestelmän edellyttämän ilmoituksen, jossa neuvotaan, miten sopimuksen ulkopuolelle voi jättäytyä. Jos kirjailija ei tee mitään, hänen katsotaan hyväksyneen sopimuksen.

Kirjailijaliitto neuvoo hylkäämään Googlen oudon tarjouksen

- Koko tämä asia on lähtenyt ikään kuin väärin päin liikkeelle. Tekijänoikeuksia koskeva Bernin sopimus, jonka kaikki sivistysmaat ovat hyväksyneet, edellyttää, että ensin sovitaan käyttöoikeuksista ja sitten vasta käytetään tekijänoikeuksien alaista aineistoa, toiminnanjohtaja oikeustieteen kandidaatti Päivi Liedes Suomen Kirjailijaliitosta sanoo.

Liitto kerää nyt kootusti jäseniltään ilmoituksia sopimuksen ulkopuolelle jättäytymisestä ja toimittaa ne yhdysvaltalaisjuristeille.

Google digitoi tässä vaiheessa vain Yhdysvalloissa ilmestyneitä englanninkielisiä kirjoja, mutta jo nyt aineistossa on ainakin suomalaisten tekemiä tietokirjoja. Jos ryhmäkanneasiassa laadittu sopimus vahvistetaan, Google maksaa kirjailjoille sovitun mukaisia korvauksia.

Liedes sanoo, että suomalaisten kaunokirjailijoiden kannattaa jarrutella asiassa, koska oikeanlaisen korvaustason määritteleminen on vaikeaa.

- Google voi myydä materiaalia eteenpäin, ja lisäksi kuka vain pääsee kopioimaan digitoituja kirjoja.

Liedeksen mukaan myös Suomen Kirjailijaliiton saksalainen sisarjärjestö on suhtautunut Googlen sopimusehdotukseen epäilevästi.

Kirjailijoiden on ilmoitettava sopimuksen ulkopuolelle jäämisestä viimeistään 5. toukokuuta 2009.

Suomalainen tekijänoikeuksien kattojärjestö Kopiosto tiedottaa asiasta jäsenjärjestöilleen. Kopioston käsityksen mukaan Googlelle on ilmoitettava kirjailijoiden nimien lisäksi myös heidän osoitteensa, mutta tämä ei Liedeksen mukaan ole tarpeen.

Lisätietoja sopimuksesta ja mahdollisuus esittää vaatimuksia Googlen sivuilla

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Koulubussi ja henkilöauto kolaroivat, kolme sairaalaan
10.02.2012 18:51

Nasa julkaisi huikaisevaa videokuvaa revontulista
10.02.2012 18:44

Syyrian sisällissota levisi Aleppoon
10.02.2012 18:17

Laaninen: Keskusta miettii uudelleen Väyrysen kulukorvauksia
10.02.2012 18:14

Kuntakartan halutut ja hylkiöt – parhaita liitoskumppaneita listataan
10.02.2012 17:59

Tonava jäätyi - liikenne poikki Mustallemerelle asti
10.02.2012 17:57

Kauhavalla sattui kuolonkolari
10.02.2012 17:48

Breivik pakotetaan uuteen mielentilatutkimukseen
10.02.2012 17:48

Kelkkakuski kuoli ulosajossa Ahvenanmaalla
10.02.2012 17:43

Varas vei mopoauton Wunderbaumit
10.02.2012 17:39

Auerin epäiltyihin seksuaalirikoksiin liittyvä tutkinta valmistui
10.02.2012 16:38

Kreikan äärioikeisto asettui säästöjä vastaan
10.02.2012 16:28

Puolustusministeriö teilaa sotilaspassien palauttamisen
10.02.2012 16:26

Poliisi varautuu mellakkaviikonloppuun - palaako Kreikka jälleen?
10.02.2012 16:24

Solidium: Osakkeet maltillisesti arvostettuja - Muut pörssiyhtiöt mahdollisia
10.02.2012 15:54

Kaksi otettu kiinni kerrostaloampumisesta Oulussa
10.02.2012 15:54

Poliisi kaipaa vihjeitä Raahen yliajosta
10.02.2012 15:32

Espoolaispäiväkodissa vesivahinko - vahingot kymmeniätuhansia euroja
10.02.2012 15:24

Asiantuntija tyrmää niksinikkarin edullisen pakkasvinkin autolle
10.02.2012 15:11

Poliisia paenneet vaaransivat henkiä – silminnäkijöitä kaivataan
10.02.2012 15:01