Kulttuuri

Madonnan lipunmyynti yhtä kaaosta Netti-tv

Julkaistu 09.02.2009 07:07 (päivitetty 11:42)

MTV3 - Salla Vuorikoski

Madonnan lipunmyynti yhtä kaaosta

Madonnan lipunmyynti yhtä kaaosta

  • Madonnan konserttiliput myytiin loppuun ennätysvauhtia.

Katso Kitta Ahlforsin juttu

  • (Kymmenen uutiset 09.02.2009)

 

Madonnan lippujen myynti on aloitettu Lippupisteessä. Verkkopalvelun mukaan kaikki kalleimmat eli A- ja B-katsomoiden liput on jo myyty. Lippupisteen puhelinmyynnistä kerrotaan, että lippuja voi yrittää hankkia vain verkkopalvelun kautta.

Aamun aikana myös verkkopalvelu on tökkinyt. Osa käyttäjistä ei ole saanut nettisivuja lainkaan auki tai palvelu on kaatunut kesken tilauksen.

Lisäksi kerrotaan, että monilla R-kioskeilla lippuja ei myyty, koska heidän koneensa eivät toimineet.Yllätyksenä jonottajille on tullut myös se, että R-kioskin kautta ei saa ostaa kuin halvimpia lippuja.

R-kioskit saivat tiedon rajoituksesta vain hetkeä ennen myynnin alkua.

Toinen jonottaja vastasi puheluun

Puhelimitse yhteyden saaminen Lippupisteeseen on ollut hankalaa. Puhelinlinjat näyttävät olleen monella tapaa sekaisin, sillä asiakkaiden puheluja on jopa yhdistynyt keskenään. Toisin sanoen, Lippupisteeseen soittanut asiakas saattaa saada langan päähän toisen jonottajan.

- Kaverini puheluun oli vastattu ja hän oli sanonut haluavansa kuusi lippua. Sieltä oli kuulunut vain: Mulle kans! Vastaaja oli joku toinen jonottaja, kertoo eräs lippuja havitellut.

Lippupisteellä on ollut vaikeuksia aiemmin muun muassa Bruce Springsteenin konsertin lipunmyynnissä. Vielä perjantaina Lippupisteestä vakuutettiin, että järjestelmä toimii nyt paremmin.

"Kaikki liput myydään tänään"

Lippupisteen toimitusjohtaja Ari Palhamo vakuutti aamulla, että keikan liput myydään tänään loppuun.

- En osaa veikata, kuinka kauan siinä menee, mutta varmasti kaikki liput myydään tämän päivän aikana.

  • -Taantuma ei näy lippujonossa, uskoo konserttilippujen myyjä.

Puhelinhaastattelussa Lippupisteen toimitusjohtaja Ari Palhamo

  • (Huomenta Suomi 09.02.2009)

 

Palhamo kuvasi päivää erittäin jännittäväksi, suureksi suomalaiseksi lipunmyyntipäiväksi, johon myös Lippupiste on panostanut enemmän kuin koskaan.

Eri myyntipisteissä aamuyöllä kierrellyt MTV3:n kuvausryhmä ei havainnut juurikaan jonoja. Palhamo kiistää, että se kertoisi jotain jo ennakkoon myydyistä lipuista.

- Nyt myös R-Kioskit ovat suoria myyntipisteitä ja kokonaisuudessaan myyntipisteitä on 800. Luulen kuluttajien olevan luottavaisia sen suhteen, että lipun voi saada helposti ilman suuria jonoja.

Palhamon mukaan myyntipisteillä ei ole erilaisia kiintiöitä, vaan lipun saamiseen vaikuttaa vain paikalla olevan jonon koko.

R-Kioskeilla vain halvimpia lippuja

Lippuja jo Huuto.netissä

Lippufarssi tietoinen valinta

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Vanki sytytti patjansa tuleen poliisivankilassa Helsingissä
11.02.2012 23:00

Myös Portugalissa osoitetaan mieltä säästöjä vastaan
11.02.2012 22:21

Lotossa valtava määrä 6+1 oikein -tuloksia
11.02.2012 22:06

Pääkaupunkiseudulle kaavailtu suurkunta - uhka vai mahdollisuus?
11.02.2012 22:00

Mielenosoitukset jatkuvat Ateenassa
11.02.2012 21:23

Obama teki myönnytyksen ehkäisykiistassa
11.02.2012 21:12

Loton jättipotille ei löytynyt ottajaa
11.02.2012 20:56

Etelä-Afrikka ikuisti Mandelan seteleihin
11.02.2012 21:09

Hiihtolomatakuu: Lunta ja maltillisia pakkasia
11.02.2012 20:47

Syyria on liukumassa täyteen sisällissotaan
11.02.2012 19:52

Arabikansojen tukitapahtuma veti vain vähän väkeä Helsingissä
11.02.2012 19:51

Yle: Venäjä aikoo loppusijoittaa ydinjätettä Suomenlahdelle
11.02.2012 19:17

Halonen emännöi kollegajoukkoa Helsingissä
11.02.2012 19:12

Poliisi ampui häirikkösuden - 28 metsästäjää avusti operaatiossa
11.02.2012 17:35

Olutlasillinen oli koitua nuoren miehen kohtaloksi
11.02.2012 17:20

Pariskunta riiteli - lopuksi mies poltti naisen asunnon ja auton
11.02.2012 16:55

Niger ei karkota kansanousulla uhittelevaa Gaddafin poikaa
11.02.2012 16:26

Tuhopoltto vaurioitti asuntoa Siilinjärvellä
11.02.2012 16:10

Helsingissä osoitettiin mieltä ACTA-sopimusta vastaan
11.02.2012 15:43

Liikenteen rasitus syy putkirikkoon Sörnäisissä?
11.02.2012 14:58