Uutiset

Näin Ere Kokkosta muistellaan - katso videot Netti-tv

Julkaistu 16.10.2008 16:26 (päivitetty 20:34)
Käsikirjoittaja Ere Kokkonen Komediateatteri Arenan tiedotustilaisuudessa Helsingissä 13. elokuuta 2008. Kuva: Lehtikuva

MTV3-Ahti Uusivuori

Hyvälle ystävälle ja pitkäaikaiselle työtoverille Jukka Virtaselle Ere Kokkosen poismeno oli shokki. Kuolema oli järkytys, vaikka Jukka tiesi Eren sairaudesta enemmän kuin julkisuudessa oli ollut esillä.

Virtasen piti iltapäivällä neljän maissa soittaa ystävälleen, mutta tieto kuolemasta tuli pari tuntia aiemmin.

"Miehet, jotka tunsivat Uuno Turhapuron" -revyyn yhteistyökuviot jäivät näin kesken.

Poismeno pysyy Jukka Virtasella mielessä. Mutta hän painottaa, että Eren muisto ja hänen merkityksensä suomalaisessa tv-viihteessä ja elokuvassa sekä monella muulla sektorilla ei häviä koskaan.

Ere Kokkonen oli suuri viihteentekijä Suomessa. Hän oli hyvin asennoitunut siihen tehtäväänsä mitä kulloinkin teki. Hän oli määrätietoinen, itsepäinen ja luova, Virtanen toteaa.


  • "Oikeassa paikassa oikeaan aikaan - niin työssä kuin jalkapallossakin."

Netti-tvKatso Virtasen haastattelu (toim. Aino Huilaja)


  • "Ere oli hieno mies."

Netti-tvKatso Pyysalon haastattelu (toim. Pauli Poutanen) Netti-tv


  • "Ere näki asiat ennakkoluulottomasti"

Netti-tvKatso MTV:n entisen ohjelmajohtajan Tauno Äijälän haastattelu (toim. Aino Huilaja)

 

Itsepäisyys ja hankaluus olivat myös hänen voimansa. Hän tiesi mitä tahtoi ja piti mielipiteistään kiinni. Hankalat puolet jäivät hyvien puolien varjoon. Hän oli hyvä kaveri ja lojaali kavereitaan kohtaan.

Hän oli "suuri pieni mies" elokuvamaailmassa.

Eren käsikirjoitusten alku muistetaan

Hänen ammattitaitonsa kehittyi vuosien saatossa niin hyväksi, että hän pystyi kehittämään suomalaista nuorta viihdekulttuuria. Hän oli hyvä yksinäänkin tekemään isoja viihdejuttuja.

-Eren käsikirjoitus alkoi aina samoilla sanoilla: "Otetaan studioon kaksikymmentä kaunista naista."

Jukka Virtanen teki elokuvayhteistyötä Ere Kokkosen kanssa. Ere oli tuotantopäällikkönä Speden leffoissa ja hän oli erinomainen organisaattori, Jukka Virtanen kertoo. Spede, Ere ja Jukka tekivät lukuisia käsikirjoituksia yhdessä.

Johtaessaan Maikkarin tv-viihdettä Ere loi erittäin hyvän ilmapiirin, Jukka Virtanen muistelee. Ere Kokkonen työllisti Speden Turhapuro-elokuvilla paljon alan ammattilaisia.

Pyysalo: Teatteri oli Eren ensirakkaus

Tuottaja Päiviö Pyysalo muistelee Ere Kokkosta paitsi Suomen elokuva- ja tv-viihdealan suurena nimenä, myös lahjakkaana teatterialan ammattilaisena.

Kokkonen perusti Komediateatteri Arenan, jonka esitykset alkoivat syksyllä 1995.

- Teatteri oli Eren ensirakkaus jo ihan nuorena. Teatteri oli myös hänelle salainen pitkä haave - teatterin parissa hän ajatteli tekevänsä parhaat työnsä, Pyysalo pohtii.

Pyysalo kertoo nähneensä kaikki Kokkosen teatterityöt.

- Eren ja koko teatteriväen työt paranivat vuosi vuodelta. Ere piti pari viikkoa sitten ensi-illassa kauniin puheen. Kukaan ei olisi silloin uskonut, että kaikki päättyy näin pian.

(MTV3)

 


Muusikoille vähemmän korvauksia Teostolta
11.03.2010 15:38

Hannu Väisänen päättää kirjatrilogian kevätsavuihin
11.03.2010 10:53

Playboy-mallista ooppera Britanniassa
10.03.2010 17:03

Suomi yhä merkillisten festivaalien huippumaa
10.03.2010 15:15 (15:28)

Veri vetää Gotlantiin
10.03.2010 14:56

Rahapula lyhensi Kaustisten kansanmusiikkijuhlia
10.03.2010 14:11

Miksi nainen sai parhaan ohjaajan Oscarin vasta nyt?
08.03.2010 11:52 (19:44)

Taistelu oikeasta Vareksesta
08.03.2010 14:51

Sandra Bullock teki elokuvahistoriaa
08.03.2010 10:38

The Hurt Locker rohmusi Oscareita
08.03.2010 03:58 (09:30)

Vintage viehätti Helsingissä
07.03.2010 20:49 (22:50)

Tokio Hotel juuttui jäihin - nimmarienjako peruttiin
07.03.2010 11:15 (21:24)

Hän on uusi Vares
07.03.2010 20:19

Vuoden huonoimman näyttelijän palkinto Sandra Bullockille
07.03.2010 16:23

Juicen kuvissa koko persoona: Arka ja älykäs narsisti
05.03.2010 13:45 (14:31)

Legendaarinen Roxy Music Kaisaniemeen alkuperäisenä
05.03.2010 12:29

Kentin soittokamat jäissä - keikka peruttu
05.03.2010 09:17 (09:50)

Oscar-ehdokkaat saapuvat valkokankaille
05.03.2010 08:54

Fingerpori ampaisi ykköseksi
04.03.2010 15:10

Sauli ja Banerjee kohtaavat uutuuselokuvassa
04.03.2010 09:20

Suomen Pankin taideaarteet nähtäville
03.03.2010 17:09

Otavan kirjaryhmän johtaja ja kustantaja jättävät yhtiön
03.03.2010 15:30 (15:43)

Kuka voittaa roolin Roskisprinssi-elokuvasta?
03.03.2010 12:16

Helge Herala on kuollut
02.03.2010 08:01

Sukunsa viimeinen puhuttaa Turussa ja Helsingissä
01.03.2010 12:11

Lisää uutisia


...

Vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila