Kulttuuri

Kata Kärkkäisen uusi romaani yhdistelee astrologiaa ja historiaa

21.05.2008 18:19

(MTV3-Kati Hyttinen)

Kata Kärkkäisen uusi romaani yhdistelee astrologiaa ja historiaa

Kata Kärkkäisen tuore kirja, Kahdeksas huone, on tarina kahdesta aikuisesta naisesta eri aikatasoilla ja astrologisissa ulottuvuuksissa. Alun perin elokuvakäsikirjoitukseksi ajateltu tarina muhi kirjailijan mielessä lähes viisitoista vuotta, ennen kuin se jalostui romaaniksi.

Kahdeksas huone (Tammi) on Kata Kärkkäisen viides kirja. Hänen kaikki teoksensa ovat saaneet aikaan kuohuntaa mediassa, mutta vasta nyt Kärkkäinen oli itse valmis vastaanottamaan kustantajan tarjouksen oikeasta kirjanjulkaisutilaisuudesta. Kärkkäiselle oli syntynyt kirjaan aiempia syvempi ja henkilökohtaisempi side, ja hänestä tuntui, että on oikea aika juhlia.

– Olen kirjoittanut aiemmin urbaaneista nuorista aikuisista ja heidän ihmissuhdekriiseistään ja siinä mielessä läheltä omaa elämää. Tällä kertaa en kokenut, että kukaan henkilöistäni olisi ollut minun alter egoni. Kun olin etäännyttänyt tarinaa itsestäni, kirja tuli paradoksaalisesti erityisen läheiseksi ja merkitykselliseksi.

Kärkkäinen myöntää, että vaikka häntä on turha etsiä kirjasta, siitä on helppo löytää yhtymäkohtia hänen omaan elämäänsä. Yksi päähenkilöistä on kirjailija, yksi taidemaalari, yksi toimittaja ja yksi ikkunaentisöijä. Entisöinti on ollut taidemaalausta harrastavalle kirjailijalle itselleen rakasta puuhaa jo pari vuotta.

– Puolet kirjasta tapahtuu vuonna 1936 Onnelan huvilassa Tuusulan Rantatiellä – joka on siis olemassa oleva paikka – ja historiallinen osuus pohjautuu tositarinaan. En halunnut kirjoittaa pelkästään nuhjuista, tunkkaista ja pölyttynyttä pastissia vaan pyrin siihen, että siinä olisi myös tuore ja nykyaikainen rinnakkaistarina. Löysinkin entisöinnistä hauskan sisääntulokulman historialliseen epookkiin.

Onnelan kiehtova historia

Kata Kärkkäisen uusi romaani yhdistelee astrologiaa ja historiaa

Kahdeksannen huoneen tarina etenee kahdessa aikatasossa, 1930-luvun Suomessa ja nykyajassa. Idea historialliseen osuuteen tuli viitisentoista vuotta sitten Pekka Halosen taiteilijakodissa Tuusulassa.

– Kävin Halosenniemessä katsomassa Pekka Halosen tauluja. Tuusulan Rantatien alue oli todella viehättävä. Huomasin palatessani viitan Onnelaan. Tien päästä löytyi yksinäisen näköinen vaaleanharmaa huvila. Minua alkoi kiinnostaa huvilan historia ja erityisesti sen emäntä, Johanna Sofia Björklund, joka asui siellä vuodesta 1905 vuoteen 1936.

Kärkkäinen pohtii, että on ainutlaatuinen ilmiö, että samalla alueella on asunut niin monta suurmiestä ja -naista samaan aikaan. Onnelan täysihoitolan kanta-asiakkaana viihtyi muun muassa kansallisrunoilija Eino Leino.

Johanna Björklundin elämässä Kärkkäistä kiehtoi erityisesti siihen liittynyt kolmiodraama.

– Koko hänen elämänsä oli minusta melodramaattinen ja ajattelin, että siitä saisi hienon elokuvan. Hahmottelinkin siitä ensin elokuvakäsikirjoitusta. Se odotti reilut kymmenen vuotta, ennen kuin otin sen uudestaan käsittelyyn ja päätin, että siitä tuleekin romaani. Toki tarinasta saisi edelleen hienon epookkielokuvan.

Uusi ulottuvuus astrologiasta

Kahdeksas huone on paitsi sukellus viime vuosisadan kulttuurielämään, myös kertomus ihmismielen kerroksista, eli huoneista, niin kuin niitä kutsutaan astrologiassa. Kata Kärkkäinen oli kaksi vuotta sitten MTV3:n Helmessä astrologi Merja Hirvisaaren vieraana. Kirjailija kertoo, että tapaamisella oli suuri merkitys sille, että romaaniin kehittyi myös astrologinen ulottuvuus.

Kirjan nimen kahdeksas huone on tärkeä paikka myös Kärkkäisen omalla kartalla.

– Olin muistaakseni juuri aloittanut kirjan kirjoittamisen, kun Merja Hirvisaari, kuten monet astrologit häntä ennen, huomasi, että minun kahdeksas huoneeni – kuoleman huone – oli niin sanotusti tukossa. Ajatus siitä, että kahdeksannesta huoneesta löytyvät elämän suurimmat haasteet, oli selkäpiitä karmiva.

Kata Kärkkäisen uusi romaani yhdistelee astrologiaa ja historiaa

Kahdeksanteen huoneeseen liittyvä dramatiikka jäi mietityttämään kirjailijaa ja siirtyi sitten romaaniin. Kun Kärkkäinen oli rakentanut päähenkilönsä peruspiirteet, hän otti yhteyttä astrologi Tuija Uusitaloon. Tämä etsi Kärkkäiselle syntymäajan, joka sopi hänen päähenkilönsä tyyppiselle ihmiselle. Uusitalon laatiman tarkan luonneanalyysin pohjalta Kärkkäinen pääsi syventämään roolihenkilönsä ominaisuuksia.

Julkisuuden metkut tunteva Kärkkäinen muistuttaa, että kirjan päähenkilön kartta ei ole hänen karttansa, vaikka siinä on tiettyä samankaltaisuutta.

– Tehtäköön se selväksi, kirjailija naurahtaa.

Piikkinä lihassa

Kata Kärkkäisen esikoisromaani Minä ja Morrison julkaistiin vuonna 1999. Tätä ennen Kata Kärkkäinen toimi televisiosarjojen käsikirjoittajana. Tunnetuksi Kärkkäinen oli tullut Playboy-lehden keskiaukeaman tyttönä.

Nyt jo kymmenen vuotta romaaneja kirjoittanutta Kärkkäistä harmittaa hänen jatkuva kyseenalaistamisensa kirjailijana. Kouriintuntuvin esimerkki siitä on Kirjailijaliiton hylkäävä päätös Kärkkäisen jäsenhakemukseen.

Kata Kärkkäisen uusi romaani yhdistelee astrologiaa ja historiaa

Hän aikoo aiemmasta tyrmäyksestä huolimatta hakea liittoon uudestaan nyt, kun uusi kirja on ilmestynyt.

– Kun sain hylkäävän päätöksen, ajattelin, että antaa sitten olla ja mitä minä sillä jäsenyydellä ja ehkä on parempi toimia piirien ulkopuolella. Uskoin, että kaikki liiton jäsenet suhtautuvat minuun tyrmäävästi. Sitten muutama erittäin arvostettukin Kirjailijaliittoon kuuluva kirjailija kannusti hakemaan jäsenyyttä. Eli on siellä sellaistakin henkeä, että tänne vain, tervetuloa! Katsotaan nyt sitten kuinka käy, mutta kyllä, kirja ja anomus lähtevät liittoon taas syynättäväksi. Olen siis edelleen piikkinä lihassa.

Kärkkäisen seuraava kirja on idean tasolla, mutta ennen sen työstämistä hän keskittyy taidenäyttelyn kokoamiseen Turkuun ja "ajatusten tyhjentämiseen”.

– Maalaaminen on minulle ajatusten nollausta. Tosin nyt minulla on itse asiassa jo aika kiire tehdä seuraavan näyttelyni tauluja. Lähiajat menevät siis iisisti kotona töitä tehden. Sen ohessa nautin kesästä, jos se on lämmin. Kirjan tekoon ryhdyn taas syksyllä.

Lue Kata Kärkkäisen Kahdeksas huone -kirjan esittely, osallistu keskusteluun BlogitLukupiirissä ja kuuntele Radio Novan Helmi-hetken haastattelu. Kärkkäisen omat nettisivut löydät täältä.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Vanki sytytti patjansa tuleen poliisivankilassa Helsingissä
11.02.2012 23:00

Myös Portugalissa osoitetaan mieltä säästöjä vastaan
11.02.2012 22:21

Lotossa valtava määrä 6+1 oikein -tuloksia
11.02.2012 22:06

Pääkaupunkiseudulle kaavailtu suurkunta - uhka vai mahdollisuus?
11.02.2012 22:00

Mielenosoitukset jatkuvat Ateenassa
11.02.2012 21:23

Obama teki myönnytyksen ehkäisykiistassa
11.02.2012 21:12

Loton jättipotille ei löytynyt ottajaa
11.02.2012 20:56

Etelä-Afrikka ikuisti Mandelan seteleihin
11.02.2012 21:09

Hiihtolomatakuu: Lunta ja maltillisia pakkasia
11.02.2012 20:47

Syyria on liukumassa täyteen sisällissotaan
11.02.2012 19:52

Arabikansojen tukitapahtuma veti vain vähän väkeä Helsingissä
11.02.2012 19:51

Yle: Venäjä aikoo loppusijoittaa ydinjätettä Suomenlahdelle
11.02.2012 19:17

Halonen emännöi kollegajoukkoa Helsingissä
11.02.2012 19:12

Poliisi ampui häirikkösuden - 28 metsästäjää avusti operaatiossa
11.02.2012 17:35

Olutlasillinen oli koitua nuoren miehen kohtaloksi
11.02.2012 17:20

Pariskunta riiteli - lopuksi mies poltti naisen asunnon ja auton
11.02.2012 16:55

Niger ei karkota kansanousulla uhittelevaa Gaddafin poikaa
11.02.2012 16:26

Tuhopoltto vaurioitti asuntoa Siilinjärvellä
11.02.2012 16:10

Helsingissä osoitettiin mieltä ACTA-sopimusta vastaan
11.02.2012 15:43

Liikenteen rasitus syy putkirikkoon Sörnäisissä?
11.02.2012 14:58