Kulttuuri
Oscar-palkinnot jaossa 84. kerran
Elokuva-alan vuotuinen supertapahtuma Oscar-gaala järjestetään ylihuomenna Los Angelesissa, kun Yhdysvaltain elokuva-akatemia jakaa palkinnot vuoden 2011 parhaille elokuville.
Eniten ehdokkuuksia ovat kahmineet Michel Hazanaviciusin ohjaama The Artist ja Martin Scorsesen ohjaama Hugo. Molemmat ovat ehdolla 10 kategoriassa.
The Artist on nykyelokuvien joukossa poikkeuksellinen, sillä se on musta-valkoinen mykkäelokuva. Sen tarina sijoittuu vuoden 1927 Hollywoodiin, äänielokuvan tulon aikoihin.
Hugo on puolestaan kolmiulotteinen draamaseikkailu, joka kertoo orvosta pariisilaispojasta ja hänen kuolleen isänsä mysteeristä.
Parhaan elokuvan palkinnosta kisaa kaikkiaan yhdeksän elokuvaa.
Parhaan miesnäyttelijän palkinnosta kilpailevat Demian Bichir, George Clooney, Jean Dujardin, Gary Oldman ja Brad Pitt.
Ehdokkaina naispääosan palkinnon voittajaksi on on muun muassa kaksi konkaria: Glenn Close ja Meryl Streep. Kolme muuta ehdokasta ovat nuoremman polven näyttelijät Viola Davis, Rooney Mara ja Michelle Williams.
Oscar-gaala järjestetään nyt 84. kerran. Palkintoja jaetaan yhteensä 24 kategoriassa.
Lue lisää
viralliselta Oscar-sivustolta.
(MTV3)
Aihe:
oscar

Elokuva-alan vuotuinen supertapahtuma Oscar-gaala on jälleen pidetty Los Angelesissa. Gaalassa Yhdysvaltain elokuva-akatemia jakoi palkinnot vuoden 2011 parhaille elokuville.
Eniten ehdokkuuksia kahmivat etukäteen Michel Hazanaviciusin ohjaama The Artist ja Martin Scorsesen ohjaama Hugo.
Oscar-gaala järjestetään nyt 84. kerran. Palkintoja jaetaan yhteensä 24 kategoriassa.
Uusimmat uutiset
Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59
Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53
Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46
Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14
EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34
Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07
Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46
Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43
90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10
Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29
Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14
Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00
Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52
Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43
Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33
IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33
Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22
Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59
Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49
Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39














Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.