Kulttuuri

Guggenheim-säätiö osallistui Bilbaon kustannuksiin, ei Helsingin

Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen (vas.) ministeriössään teettämän mietinnön mukaan Helsingin Guggenheim olisi täysin toisenlainen hanke kuin Bilbaon Guggenheim-museo, johon sitä on koko ajan verrattu. Bilbaossa Guggenheim-säätiö osallistui kustannuksiin, Helsingissä se ei osallistu.

Mietinnön mukaan Guggenheim-säätiö osallistui Bilbaon museon kustannuksiin 24,7 miljoonalla dollarilla sekä sijoittamalla sen taidekokoelmaan 44,5 miljoonaa dollaria. Käytännössä koko kaupunki rakennettiin uudelleen museon ympärille, uusine metroineen ja kongressi- ja konserttitaloineen.

-Helsingiltä säätiö puolestaan perisi 24 miljoonan euron lisenssimaksun lisäksi ainakin kaksi miljoonaa euroa vuodessa johtamis- ja konsulttipalveluja sekä kierrätysnäyttelyiden kustannukset.

Lisäksi jos myönteinen päätös myöhemmin perutaan, on sakko miljoonia euroja.

Arhinmäen mielestä Helsingin ja Guggenheimin kumppanuussopimus poikkeaa normaalista siinä, että vain Helsinki kantaa riskit ja Guggenheim on saamapuolella.

Guggenheim-säätiö on mietinnön mukaan tehnyt 2000-luvulla samanlaisen noin kahden miljoonan euron selvityksen noin kymmenelle muulle kaupungille Helsingin lisäksi. Hankkeet eivät ole toteutuneet, mutta säätiölle työ on tuottanut 20 miljoonaa euroa.

Arhinmäki pyysi ministeriön virkamiehiä lukemaan Guggenheim-säätiön selvityksen huolellisesti läpi, koska siinä odotetaan valtiolta merkittävää roolia sekä kustannuksissa että valtionosuuksissa.

-Mietinnön perusteella ilmeni paljon kysymyksiä, joihin pitää saada vastauksia ennen kuin päätös valtuustossa voidaan tehdä. Selvityksessä jää niin paljon kysymyksiä auki rahoituksesta ja hallinnosta, että näillä tiedoilla minä en ainakaan kaupunginvaltuutettuna voi allekirjoittaa avointa valtakirjaa.

Kaupunginvaltuusto tehnee näillä näkymin päätöksensä maaliskuun puolivälissä.

Ei valtion virallinen kanta

Ministerin mukaan Guggenheim-säätiön selvitys odottaa valtiolta puolta museon rakennuskustannuksista. Tässä vaiheessa kustannuksiksi on arvioitu 140 miljoonaa, jolloin valtion osaksi jäisi 70 miljoonaa.

-Lisäksi valtionosuuksiin, joita kaupungin taidemuseo nytkin saa, edellytettäisiin jatkossa noin miljoona euroa lisää vuodessa. Tosin ei ole edes selvää, täyttääkö Guggenheim Suomen museolainsäädännön vaatimukset, koska sillä ei olisi omaa kokoelmaa.

Mietinnön mukaan myös väite suomalaisten taiteilijoiden esiin pääsystä kansainväliseen taidemaailmaan Guggenheimin kautta on teoreettinen. Baskitaiteilijoita ei ole laajasti esitelty verkoston kiertävissä taidenäyttelyissä.

Arhinmäki korostaa, että mietintö ei ole valtion virallinen kanta asiaan.

(MTV3 - STT)

Opetus- ja kulttuuriministeriön arvio Guggenheim-säätiön selvityksestä (pdf)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Finnairin Vehviläinen asuntosotkustaan: Nyt toimisin toisin
23.02.2012 12:58

Soini nimitteli Bobrikoviksi - Olli Rehn vaatii anteeksipyyntöä
23.02.2012 12:54

Uusi rintasyövälle altistava geeni löydetty
23.02.2012 12:30

Sakari Oramo BBC:n sinfoniaorkesterin johtoon
23.02.2012 12:34

Pääministeri Reinfeldtiltä onnittelut kuningasparille
23.02.2012 12:19

Parituksesta epäillyn thaimaalaisvaimo paljastumassa ihmiskaupan uhriksi
23.02.2012 12:12

Talvi pelkää näitä hahmoja
23.02.2012 12:07

Synnytyslääkäri: En ole poistunut Tukholmasta kahteen kuukauteen
23.02.2012 11:49

KSML: Suomessakin ammutaan tykeillä prinsessan kunniaksi
23.02.2012 11:49

Ruotsia odottaa naishallitsijoiden valtakausi
23.02.2012 11:47

Tasoristeysonnettomuudet vähentyneet, kuolemat eivät
23.02.2012 11:43

Sanoma myy DNA-osuutensa
23.02.2012 11:22

IL: Nainen puukotti kahta Helsingissä
23.02.2012 10:56

Mikä prinsessan nimeksi – Sofia, Desirée vai Tarja?
23.02.2012 10:57

Täällä voit Helsingissä onnitella pikkuprinsessaa
23.02.2012 10:53

Junaratavandaalin korvaussumma aleni hovissa
23.02.2012 10:48

Tieliikenteessä synkkä tammikuu
23.02.2012 10:06

Näin Putous-finalistit veistelivät lähetyksessä – katso video
23.02.2012 10:09

Liikuttunut prinssi Daniel: Aivan ihana prinsessa
23.02.2012 10:01

16-vuotias Taru Koponen löytyi hyvässä kunnossa
23.02.2012 10:00