Kulttuuri

Antti Jokisella värikäs viime vuosi: Naissekoiluja ja rikosilmoitus

Ohjaaja Antti Jokinen ponnahti suuremman yleisön tietoisuuteen musiikkivideoiden ansiosta. Mies on ohjannut musiikkivideoita muun muassa Wyclef Jeanille, Beyoncelle, Celiné Dionille ja HIMille.

Sittemmin mies on kokeillut siipiään myös elokuvaohjaajana. Jokisen ensimmäinen pitkä elokuva The Resident sai ensi-iltansa vuonna 2011. Työn alla on fantasiaseikkailu Nicholas North. Mies on myös tehnyt elokuvaa Sofi Oksasen Puhdistus-kirjasta. Puhdistuksen on määrä tulla ensi-iltaan tämän vuoden syyskuussa, Nicholas North-elokuvan puolestaan vuoden lopussa.

Jokisen isä on urheiluselostaja Juha Jokinen. Mies työskentelikin nuorempana isänsä tapaan myös Yleisradiossa, ohjaten muun muassa Urheiluruutua.

Jokinen erosi viime lokakuussa tyttöystävästään, julkkiskokki Sara La Fountainista. Aiemmin Jokinen on ollut naimisissa Niina Kurkisen kanssa, jonka kanssa miehellä on myös poika.

Pian eron jälkeen Jokinen kuvattiin Helsingissä läheisissä tunnelmissa yrittäjä ja playboy-malli Susanna Penttilän kanssa. Aiemmin syksyllä Jokinen oli myös yhdistetty näyttelijä Krista Kososeen. Kosonen kielsi kuitenkin parin välillä olevan ystävyyttä kummempaa.

Keväällä 2011 Jokinen oli otsikoissa myös pahoinpitelysyytteen vuoksi, kun miehestä tehtiin rikosilmoitus vappuyönä tapahtuneen pahoinpitelyn vuoksi.

Jokisen tunnistettiin lyöneen miestä helsinkiläisravintolan ulkopuolella. Pahoinpitelysyyte sovittiin kuitenkin kesäkuussa.

(MTV3)

Poliisi: Antti Jokista epäillään raiskauksesta

Sofi Oksanen: Anteeksi mitä?

Antti Jokinen tunnusti pahoinpitelyn (4.5.2011)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39