Kulttuuri

Arhinmäki palkitsi suosikkinsa

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki pääsi palkitsemaan omat suosikkinsa valtion visuaalisten alojen palkinnoilla. Palkinnon saajat oli tosin päätetty valtion Taiteenkeskustoimikunnassa jo toukokuussa paljon ennen kuin nykyisen hallituksen salkkuja jaettiin. Ministeri Arhinmäki kertoi MTV3:n uutisille ällistyneensä ja ilahtuneensa nimilistan nähdessään - Ihan minun suosikkejani, hymyili Arhinmäki uransa ensimmäisistä valtionpalkituista.

-Nämä edustavat uutta rohkeaa ilmaisua, Arhinmäki kiitteli valittuja.

Elokuvataiteen valtionpalkinnon saivat ohjaaja Jalmari Helander ja tuottaja Petri Jokiranta yhteistyöstään elokuvassa Rare Exports. Kuvataiteen valtionpalkinnon sai suomalaisen vaihtoehtotaiteen johtohahmoihin kuuluva Erkki Pirtola. Valokuvataiteen valtionpalkinto myönnettiin elämäntyöstä valokuvaaja ja professori Merja Salolle. Palkintojen arvo on 15 000 euroa kukin.

Arhinmäki nautti kansallistuneesta

Smolnan kristallikruunujen alla palkintojen kunniaksi kilistellyt ministeri Arhinmäki kertoi osuttaneensa Rare Export- elokuvan katsomisen Lontoon matkaansa.

- Oli mukava seurata sikäläistä vastaanottoa, nauravatko ihmiset samoille asioille kuin täällä - eivätkä muuten nauraneet, kertoi rennontuntuinen Arhinmäki siistissä puvussa ja mustissa nahkakengissään.

Hän kertoi tunteneensa suomalaiskansallisuutensa ja viittasi tunnettuun totuuteen - Ei ole kansakuntaa ilman taidetta ja kulttuuria.

Erkki Pirtolan, 61 v, palkintoperustelut ovat kuin Arhinmäen kulttuuristrategiasta: on Ö-ryhmää, ITE-taidetta, valtavirran vastaisuutta ja taiteeseen tarttumiseen innostamista. Sukupolvea nuorempi kulttuuriministeri, 34 v, kertoi tykästyneensä videon käytön pioneerin työhön vaihtoehtoisella ATV-kaapelikanavalla - ennen kuin se Sanoma-WSOY:n toimesta suljettiin.

Jumittuu valokuviin

Taidemaailma sai kuulla, että graffiittien lisäksi Arhinmäki on innostunut valokuvataiteesta.

-Viime kesän Retretin kierroksellakin jumituin valokuvanäyttelyyn ja loput piti sitten juosta läpi.

Arhinmäki silminnähden nautti ministerin arvovallalla aiheuttamastaan hämmingistä - tai pokkuroinnin rauhoittamisesta - käytyään äsken ilmoittamatta valokuvataiteen museossa.

-Eihän mua varten mitenkään tarvitse valmistautua.

Laillisuuden rajamailta hipova graffiittien ruiskumaalaaminen on tuoreen ministerin mukaan taiteen luomisen ydintä ollemalla seikkailua. - Monelle pohjalle ja yhä useammalle tytölle graffiitit ovat ensimmäinen taiteen tekemisen muoto.

Lisää ilmaisia museoita

-Lomapakko ei saa olla taiteen kokemisen esteenä - on Arhinmäen puheiden vakiorepliikki, niin nytkin.

Hän haluaa lisätä maksuttomia sisäänpääsyjä valtion taidemuseoissa. -Tiettyjä aikoja niille, joille 8 tai 10 euron pääsylippu on liian kallis.

Vihjeenä Arhinmäelle voisi kertoa, että Helsingin kaupungilla on hyviä kokemuksia museoidenpääsymaksujen poistamisesta kokonaan: kävijämäärät kasvoivat huimasti ja ostosten lisääntymisen ansiosta museoiden kassatulot kasvoivat.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Suomalaiset onnittelevat pikkuprinsessaa: Grattis!
23.02.2012 13:32

Taleban koraanien poltosta: "Ulkomaisia sotilaita on tapettava ja hakattava"
23.02.2012 13:18

Aikuisten rokotuskäytäntöjä yhtenäistetään
23.02.2012 13:09

Finnairin Vehviläinen asuntosotkustaan: Nyt toimisin toisin
23.02.2012 12:58

Soini nimitteli Bobrikoviksi - Olli Rehn vaatii anteeksipyyntöä
23.02.2012 12:54

Uusi rintasyövälle altistava geeni löydetty
23.02.2012 12:30

Sakari Oramo BBC:n sinfoniaorkesterin johtoon
23.02.2012 12:34

Pääministeri Reinfeldtiltä onnittelut kuningasparille
23.02.2012 12:19

Parituksesta epäillyn thaimaalaisvaimo paljastumassa ihmiskaupan uhriksi
23.02.2012 12:12

Talvi pelkää näitä hahmoja
23.02.2012 12:07

Synnytyslääkäri: En ole poistunut Tukholmasta kahteen kuukauteen
23.02.2012 11:49

KSML: Suomessakin ammutaan tykeillä prinsessan kunniaksi
23.02.2012 11:49

Ruotsia odottaa naishallitsijoiden valtakausi
23.02.2012 11:47

Tasoristeysonnettomuudet vähentyneet, kuolemat eivät
23.02.2012 11:43

Sanoma myy DNA-osuutensa
23.02.2012 11:22

IL: Nainen puukotti kahta Helsingissä
23.02.2012 10:56

Mikä prinsessan nimeksi – Sofia, Desirée vai Tarja?
23.02.2012 10:57

Junaratavandaalin korvaussumma aleni hovissa
23.02.2012 10:48

Tieliikenteessä synkkä tammikuu
23.02.2012 10:06

Näin Putous-finalistit veistelivät lähetyksessä – katso video
23.02.2012 10:09