Kulttuuri

Kirjastojen Kirjasampo.fi avataan

Verkossa avataan huomenna virallisesti uusi palvelu lukijoille. Kirjasampo.fi auttaa löytämään uusia lukukokemuksia aiempaa monipuolisemmin ja helpommin - innostumaan ja yllättymään kirjallisuuden runsaudesta. Projektia rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö.

Kirjasammon kautta on mahdollista tavoittaa myös kirjallisuuden "pitkää häntää", vanhempaa ja vähemmän kysyttyä kirjallisuutta.

Yksi Kirjasammon vahvuuksista onkin sen laajuus. Kaksikielinen palvelu kattaa suomen- ja ruotsinkielisen aikuisten kaunokirjallisuuden. Sen sisällöt karttuvat koko ajan, kun vanhemman kirjallisuuden tietoja tallennetaan kirjastoissa ja BTJ Finland tuottaa Kirjasampoon uuden ilmestyvän aineiston tiedot.

Teoksia kuvaillaan eri tavoin palvelun taustalla olevaan tietokantaan. Kirjoille on annettu esimerkiksi niiden teemoihin, tapahtuma-aikoihin ja -paikkoihin sekä fiktiivisiin henkilöihin liittyviä asiasanoja. Kirjasammon ensimmäinen versio avattiin koekäyttöön kesäkuussa, ja sen haku- ja suosittelutoimintoja kehitetään edelleen.

Myöhemmin siihen liitetään erilaisia ominaisuuksia, kuten mahdollisuus arvioida ja suositella teoksia sekä ylläpitää omia virtuaalisia kirjahyllyjä.

Tällä hetkellä Kirjasampoon sisältyy noin 31 700 romaanin, 27 600 novellin, 1 600 sarjakuva-albumin ja lähes 7 800 runokokoelman tiedot ja yli 14 000 aikalaisarviota teoksista (Arvosteleva kirjaluettelo ja Resonerande bokkatalog).

Kirjasampoa rakentavat Turun kaupunginkirjasto, Vaasan kaupunginkirjasto ja Kirjastot.fi. Lisäksi mukana on Semanttisen laskennan tutkimusyksikkö SeCo ja BTJ Finland Oy.

Kirjasampoon pääsee tästä

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39