Kulttuuri

Abban Andersson ja Ulvaeus jälleen Suomessa

28.03.2011 14:56
Abban Andersson ja Ulvaeus jälleen Suomessa

Bjorn Ulvaeus (vas.) ja Benny Andersson. Kuva: Epa


Abbaa ei saatu Suomen esiintymään kuin yhden vaivaisen kerran, mutta nyt miehet yhtyeen takana Benny Andersson ja Björn Ulvaeus hyppäävät täällä alvariinsa. Herrat haluavat varmistaa, että heidän musikaalinsa Kristina från Duvemåla toteutuu Svenska Teaternissa heidän haluamallaan tavalla.

Helmikuussa 2012 ensi-iltaan tuleva Kristina från Duvemåla perustuu Vilhelm Mobergin romaanisarjaan Maastamuuttajat, joka kertoo 1800-luvulla Pohjois-Amerikkaan siirtolaisiksi lähteneistä ruotsalaisista. Musikaalin on säveltänyt Benny Andersson ja sanoittanut Björn Ulvaeus.

Kristina från Duvemålan saaminen Suomeen kesti kauan. Musikaalimaakareita epäilytti pitkään Svenska Teaternin pienuus. Remontin jälkeen teatteri kuitenkin suurenee, joten nyt natsasi. Benny Anderssonin mielestä sali on itse asiassa ihanteellisen kokoinen. Riittävän iso, mutta ei liian iso.

— Esitys tulee sopivasti lähemmäs yleisöä, Andersson kuvailee.

Viime syksynä oltiin jo niin pitkällä, että musikaaliin alettiin etsiä näyttelijöitä. Andersson ja Ulvaeus olivat valinnoissa tiukasti mukana. Nyt esiintyjät on seulottu, joten siitä sitten vain harjoitukset käyntiin.

Kristinan roolissa nähdään Maria Ylipää.

Abba-yhtyettä ei saatu Suomen siintymään kuin yhden vaivaisen kerran. Nyt Abba-miehet Benny Andersson ja Björn Ulvaeus hyppäävät täällä kuitenkin alvariinsa. Herrat haluavat varmistaa, että heidän musikaalinsa Kristina från Duvemåla onnistuu Svenska Teaternissa niin hyvin kuin mahdollista.

Helmikuussa 2012 ensi-iltaan tuleva Kristina från Duvemåla perustuu Vilhelm Mobergin romaanisarjaan Maastamuuttajat, joka kertoo 1800-luvulla Pohjois-Amerikkaan siirtolaisiksi lähteneistä ruotsalaisista. Musikaalin on säveltänyt Benny Andersson ja sanoittanut Björn Ulvaeus.

Kristina från Duvemålan saaminen Suomeen kesti kauan. Musikaalimaakareita epäilytti pitkään Svenska Teaternin pienuus. Remontin jälkeen teatteri kuitenkin suurenee, joten nyt natsasi. Benny Anderssonin mielestä sali on itse asiassa ihanteellisen kokoinen. Riittävän iso, mutta ei liian iso.

— Esitys tulee sopivasti lähemmäs yleisöä, Benny Andersson kuvailee.

Viime syksynä oltiin jo niin pitkällä, että musikaaliin alettiin etsiä näyttelijöitä. Andersson ja Ulvaeus olivat valinnoissa tiukasti mukana. Nyt esiintyjät on seulottu.

Musikaalin tärkeimmissä rooleissa nähdään kaksi suomalaista naista ja kaksi ruotsalaista miestä. Kristinan roolissa nähdään Maria Ylipää. Ylipään suomalainen kaveri pääosissa on Birthe Wingren.

Abban yllättävä paluu

Abba-miehet ovat jo pari vuosikymmentä saaneet kyllästymiseen asti vastailla kysymykseen Abban mahdollisesta paluusta konserttilavoille. Tiedossa on, että Abballe on tarjottu kiertueesta jättisumia. Leipiintyminen kysymykseen alkaa kuitenkin kuulua vastauksista.

— Abba tekee comeback-keikan Helsingissä musikaalin ensi-illan jälkeen, Andersson murjaisee.

Ulvaeus on olevinaan kauhuissaan Anderssonin paljastuksesta.

— Eihän meidän pitänyt sitä täällä kertoa, Ulvaeus parkaisee.

(MTV3 - STT)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39