Kulttuuri

Kehitysvammaisten Carmen saa siivet Kansallisoopperassa

MTV3 - Laura Eklund Nhaga (TET-harjoittelija)

Oopperan ystävillä on mahdollisuus tutustua George Bizet’n tuttuun Carmeniin aivan uudesta näkökulmasta Kansallisoopperan variaatiossa, jonka keskeisissä rooleissa on kehitysvammaisia.

Kansallisoopperan, DuvTeaternin ja tanssikoulu Blue Flamencon yhteistyönä toteutettu Mustien siipien lintu on yhdistelmä oopperaa, flamencoa ja innostunutta näyttelemistä.

Poikkeuksellisen oopperan on ohjannut Mikaela Hasá ja koreografian on suunnitellut Anna Palmio.

Irina von Martensin esittämän lujatahtoisen Carmenin tarinaan punoutuu osaavaa tanssia ja puolitahatonta komiikkaakin.

- Aloitimme sillä, että kerroin näyttelijöille Carmenin alkuperäisen tarinan ja sitten lähdimme Improvisoimaan eri kohtauksia siitä. Näin nähtiin, mitkä asiat olivat näyttelijöille tärkeitä, kertoo Hasá.

Kehitysvammaisten esiintyjien lisäksi ooppera erottuu lavastuksellaan, puvustuksellaan ja kolmella esityskielellä. Esityksessä puhutaan suomea ja ruotsia sekä lauletaan ranskaa. Neljässä pääroolissa on erikseen sekä laulavat että puhuvat esiintyjät.

- Mukavinta oli päästä ruotsinkieliseen työporukkaan. Opin laskemaan ruotsiksi kymmeneen, sanoo 15-vuotias flamencotanssija Siiri Tiilikka.

Koska Carmenin tarinaa on kierrätetty, on lavasteissakin haluttu tehdä vanhasta uutta. Lavasteita on koristettu tavallisilla muovikasseilla ja muilla kierrätysmateriaaleilla. Esityksen puvut toimivat puvustaja Paula Variksen opintojen lopputyönä.

Kansallisoopperan tiedottajan Heli Rislakin mukaan yleisö on ottanut ainutlaatuisen Carmen-version vastaan erinomaisesti.

- Ensi-illassa viikonloppuna oli seisovat suosionosoitukset, hän kertoo.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39