Kulttuuri

Taiteilijat "pettyivät pahasti" hallituksen hyvitysmaksuihin

17.12.2010 16:40
Taiteilijat "pettyivät pahasti" hallituksen hyvitysmaksuihin

Kari Pyrhönen, MTV3

Valtioneuvosto on päättänyt, että ulkoiset kovalevyt otetaan taiteilijoille kerättävän nk. hyvitysmaksun piiriin. Joukko suomalaisia taiteilijoita luovutti tiistaina kansanedustajille adressin, jossa vaaditaan hyvitysmaksun laajentamista kaikkiin laitteisiin, joihin voi tallentaa luovaa työtä. Taiteilijoiden edustajat pitävät hallituksen kovalevy- päätöstä tyystin riittämättömänä. Kännyköiden jättäminen maksun ulkopuolelle oli suurin pettymys, koska kännykkä on tänään tunnetusti hyvin yleinen musiikintallennusväline.

Maksua kerätään nykyisin pääosin tyhjistä cd- ja dvd-levyistä, digiboxeista sekä mp3- ja ipod-soittimista. Kun tavallinen kansalainen saa kopioida taidetta omaan käyttöönsä, tästä kerättävä hyvitysmaksu palautetaan taiteilijoille apurahoina sekä Teoston kautta tekijänoikeusmaksuina . Systeemi on jäänyt viime vuosina päivittämättä, koska musiikkia ja elokuvia tallennetaan myös kännyköihin ja ulkoisiin kovalevyihin, joista ei peritä mitään maksua. Korvaukset taiteilijoille ovat romahtaneet n. 12 miljoonasta eurosta alle seitsemään miljoonaan parissa vuodessa.

"Vakavat seuraukset"

Taiteilijat "pettyivät pahasti" hallituksen hyvitysmaksuihin

Valtioneuvosto päätti, että ensi vuoden aikana peritään myös yli 250 gigatavun ulkoisista kovalevyistä 5 euron maksu ja yli 950 gigan levyistä 10 euron maksu. Maksun tilittää laitteen myyjä.

Taiteilijajärjestöt ovat tänään ilmaisseet "pahan pettymyksensä" päätökseen. Kovalevymaksuilla kerätään n. 1,5 miljoonaa euroa lisää, kun pudotus on ollut yli viisi miljoonaa.

- Tällä päätöksellä ei kateta edes viime vuodet jatkunutta hyvitysmaksun putoamista. Päätös merkitsee kuoliniskua monille av-alan tuotannoille, toteaa Luovan työn tekijät ja yrittäjät (LYHTY)-järjestön edustaja Lauri Kaira. Monet pienet tuottajat ovat riippuvaisia tästä tuesta, seuraukset kulttuurin kentällä ovat vakavat.

Taiteilijoiden keskuudessa hämmästellään sitä, että musiikkia tallentavia puhelimia ei oteta hyvitysmaksun piiriin. Kulttuuriministeri Stefan Wallin on perustellut päätöstä siten, että puhelin on monitoimilaite - maksua ei voi kerätä kuluttajalta, joka ei koskaan lataa kännykkäänsä musiikkia. LYHTY-järjestön mukaan "mummon mallit" olisi voinut rajata hyvitysmaksusta ulos, jos päätös olisi mietitty loppuun saakka.

"Hyvitysmaksun romuttaja?"

Myös joukko hallituspuolue Keskustan kansanedustajia on tyytymättömiä päätöksen. Mikko Alatalo, Risto Autio ja Aila Paloniemi vaativat asian pikaista käsittelyä uudelleen, koska päätös "ei riitä korvaamaan hyvitysmaksun romahdusta".

Taitelijapiireissä puhutaan nyt kitkerästi kulttuuriministerin Wallinin kumartelusta "kännykkäteollisuuden laitevalmistajien suuntaan".

- Aivan kuin kulttuuriministeri olisi jakamassa veromaksajien rahoja. Siitähän ei ole kysymys, vaan rahat kertyvät markkinoilta eikä hyvitysmaksu ole tähänkään saakka jarruttanut uusien tallennelaitteiden kauppaa. Haluaako Wallin jäädä historiaan hyvitysmaksun romuttajana? kysyy yksi adressin keruun käynnistäjistä, muusikko Arto Tamminen.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39