Kotimaa

Perussuomalaisten Oinonen tekee tutkintapyynnön Wallinista

Perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen jättää oikeuskanslerille tutkintapyynnön siitä, oliko puolustusministeri Stefan Wallin (r.) jäävi päätettäessä varuskuntien lakkautuksista.

Oinosen mukaan on herännyt vakava epäilys Wallinin jääviydestä. Oinonen viittaa siihen, että Wallin kuuluu lakkauttamiselta säästyneeseen Uudenmaan prikaatin kiltaan.

Ilta-Sanomat kertoi tänään, että Wallin on ollut mukana myös prikaatin killan valtuuskunnassa vuodesta 2007. Valtuuskunta ohjeistaa killan toimintaa. Kilta taas tukee prikaatia muun muassa taloudellisesti.

Oinosen mielestä samankaltaisessa tapauksessa esteellisyyden todettiin täyttyneen entisen pääministerin Matti Vanhasen (kesk.) ja RAY:n keskustalaiselle Nuorisosäätiölle jakamien avustusten kohdalla.

– Hyvän hallintotavan varmistamiseksi ja hallinnon läpinäkyvyyden sekä korruptioepäilyjen poistamiseksi tulen ensi tilassa jättämään oikeuskanslerille tutkintapyynnön, Oinonen kertoo.

Hänen mielestään varuskuntien lakkautuspäätökset tulisi perua ja tutkia perusteellisesti ministeri Wallinin esteellisyys päätöksentekoon.

Oinosen mukaan myös se, vaikuttivatko puoluepolitiikka ja kielipolitiikka ruotsinkielisen varuskunnan Dragsvikin säilyttämiseen, tulisi tutkia perusteellisesti.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Aihe:

Armeija

Armeija karsii kovalla kädellä - Wallin vastatuulessa

Puolustusvoimat aikoo lakkauttaa kuusi varuskuntaa tai joukkoyksikköä, kertoi puolustusvoimain komentaja Ari Puheloinen.

Henkilöstön vähennystarve vuoteen 2015 mennessä on noin 2 200 henkilöä. Heistä noin 1 200 irtisanotaan. Loput lähtevät niin sanotun luonnollisen poistuman kautta.

Lakkautettavien listalla ovat Pohjois-Karjalan prikaatin Kontiolahdella, Kotkan rannikkopataljoonan ja Ilmavoimien teknillisen koulun Jämsässä. Vuoden 2014 loppuun mennessä aiotaan puolestaan lakkauttaa Pioneerirykmentti Keuruulla, Hämeen rykmentti Lahdessa ja Lentosotakoulu Kauhavalla.

Puolustusministeri Stefan Wallin (rkp) on myöntänyt poliittisen ohjauksen Dragsvik-päätöksessä. Dragsvikin kohtalo otetaan uuteen käsittelyyn ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa.

Puolustusministeri Stefan Wallin (r.) sai eduskunnan luottamuksen äänin 95-59. Oppositio äänesti Wallinille epäluottamusta.

Uusimmat uutiset

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39