Kotimaa

Luovuttajat raivostuivat Veripalvelun konsulttikytkyistä

09.09.2010 11:47
Luovuttajat raivostuivat Veripalvelun konsulttikytkyistä

MTV3 - Jenny Matikainen

Uutinen Veripalvelun mahdollisista väärinkäytöksistä on nostanut palauteryöpyn verenluovuttajilta. Veripalvelun Facebook-sivuilla eniten vihastuneet uhoavat jopa lopettaa kokonaan veren luovuttamisen.

45 minuuttia -ohjelma kertoi eilen, että SPR:n Veripalvelu on maksanut miljoonia euroja yhdelle konsulttifirmalle ilman kunnollisia sopimuksia ja kilpailuttamista.

Veripalvelussa Facebook-kuohunta ymmärretään.

- Se on ihan selvä, että kun tällaisia asioita nostetaan uutisointiin niin palautetta tulee. Voi vain toivoa, että ihmiset osaavat erottaa nämä asiat toisistaan ja ymmärtävät, että verenluovutuksen tarve ei ole uutisoinnista huolimatta muuttunut miksikään, sanoo Veripalvelun viestintäpäällikkö Willy Toiviainen.

Samalla tavalla näyttää ajattelevan suurin osa palautteenantajista. Moni luovuttaja vetoaa muita jatkamaan luovuttamista, jotta Veripalvelun johdon asiat eivät aiheuttaisi vaaraa verta tarvitseville potilaille.

Syksy kärjisti veripulan

Veripalvelussa on tällä hetkellä huutava pula kaikkien veriryhmien verestä. Lämmin kesä vähensi luovuttajien määrää ja lisäksi koko kesän on ollut poikkeuksellisen korkea verihiutaleiden tarve sairaaloissa, kertoo Veripalvelun verenluovutustoiminnan johtaja Satu Pastila.

- Nyt kesän loputtua sama ongelma on jatkunut, ihmisillä ei ehkä ole aikaa tulla luovuttamaan ja nyt jo punasoluvarastotkin alkavat huveta. Tilanne alkaa olla aika huolestuttava koko maassa, Pastila sanoo.

Punasolupulaa pahentaa se, että leikkaustoiminta on juuri nyt vilkastumassa sairaaloissa hiljaisemman kesän jälkeen.

Verenluovuttajilta pyydetään ymmärrystä

Veren saatavuutta haittaa sen huono säilyvyys. Siksi verenluovuttajia tarvitaankin 1 500 joka päivä, ja tällä hetkellä vielä enemmän.

- Olemme muutaman viikon tätä tilannetta tässä tarkastelleet ja nyt näyttää siltä, että joudumme ilmoittamaan mediassa todella vetoavalla viestillä, Pastila sanoo.

Hän uskoo, että viesti puree luovuttajiin tälläkin kertaa. - Kun verenluovuttajiin vetoaa, he tietävät että silloin on tosi kyseessä, Pastila kehuu.

Toiviainen pyytääkin luovuttajilta ymmärrystä, jotta he antaisivat vertaan edelleen sitä tarvitseville.

- Me toivomme, että verenluovuttajat eivät lähtisi tässä tilanteessa tekemään sellaisia johtopäätöksiä, että se työ mitä on tehty olisi jotenkin arvotonta. Heidän apuaan tarvitaan.

SPR:n Veripalvelulta miljoonia johtajan luottokonsultille - tarkastajan moitteet ohitettiin

Liikanen: Veripalvelun epäselvyydet tutkitaan

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Väyryselle ruotsinkielisten tuki - paikka puheenjohtajakisassa sai sinetin
12.02.2012 17:17

Ruokakupissa lihaa ja luita - yhä useampi koira sanoo barf! barf!
12.02.2012 16:47

Kreikan parlamentti aloitti kädenväännön lisäsäästöistä
12.02.2012 16:30

MTV3 Ateenassa: Tyyntä myrskyn edellä
12.02.2012 16:28

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Sosnovyi Borin sijoitusluolasta
12.02.2012 16:23

Espoon uusi piispa vihittiin virkaansa
12.02.2012 16:03

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelualan Oscar-palkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23