Halonen tapasi Berlusconin
![]() |
Tasavallan presidentti Tarja Halonen on tavannut Italian pääministerin Silvio Berlusconin Roomassa. Halonen saapui Berlusconin vieraaksi työlounaalle Chigin palatsiin iltapäivällä.
Berlusconi otti Halosen vastaan palatsin sisäpihalla median edessä, missä kaksikko käteli toisiaan ja pysähtyi hetkeksi yhteiskuvia varten.
Jälleennäkemisen tunnelmista kaksikko ei tässä vaiheessa kertonut tai ilmaissut muutoinkaan. Berlusconi tyytyi kättelyn jälkeen vain ohjeistamaan presidenttiä etenemisessä punaisella matolla.
Tapaaminen herätti kiinnostusta, sillä paikalle oli saapunut kymmeniä italialaisia kuvaajia sekä muutamia suomalaismedioiden edustajia.
Halosen ja Berlusconin suhteet saivat muutama vuosi sitten kansainvälistäkin julkisuutta, kun Berlusconi kommentoi rehvakkaaseen tapaansa EU:n elintarvikevirastoa koskenutta kiistaa. Hän kehaisi käyttäneensä viehätysvoimaansa Halosen pään pyörtämiseen, mihin Halonen vastasi Berlusconin kenties yliarvioineen taivuttelukykynsä.
Halonen luonnehti eilen Berlusconia keskustelukumppaniksi, joka rakastaa yllätyksiä mutta osaa olla tarvittaessa myös rakentava.
Halonen on Italiassa kolmipäiväisellä valtiovierailulla.
(MTV3 - STT)






Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.