Kotimaa

Valkoposkien määrä ei enää kasvanut

08.09.2010 14:48
Valkoposkien määrä ei enää kasvanut

MTV3 - Päivi Mäki-Petäjä

Valkoposkihanhien syyslaskennassa havaittiin kaikkiaan 14 300 lintua. Suomen valkosposkikanta on nyt suurinpiirtein saman kokoinen kuin vuosi sitten. Todennäköisin syy kannan kasvun pysähtymiseen kylmän talven vaikutus lintujen lisääntymiseen.

- Lintujen talvehtimisalueilla laitumet olivat kylmyyden takia huonossa kunnossa. Se heikentää lintujen kuntoa ja vähentää niiden poikasmäärää. Heikkokuntoiset yksilöt voivat jopa jättää pesimättä, kertoo vanhempi tutkija Markku Mikkola-Roos Suomen ympäristökeskuksesta.

Todennäköisesti kyse on kuitenkin vain tilapäisestä kannan kasvun hidastumisesta. Suomeen mahtuu vielä paljon lisää valkoposkihanhia.

- Saaristossa on vielä paljon tilaa, samoin sisämaan järvillä. Periaatteessa lintu voisi levittäytyä koko Suomeen, arvioi Mikkola-Roos.

Tänä vuonna valkoposkihanhet ovat levittäytyneet pohjoiseen päin Merenkurkussa. Esimerkiksi Kokkolan ja Oravaisten alueella lintujen määrä on lisääntynyt. Järvialueista valkoposket viihtyvät ainakin Vesijärvellä, Oulujärvellä ja Saimaalla.

Pääkaupunkiseudulla valkoposkihanhikanta on jo niin suuri, ettei se todennäköisesti enää paljon kasva.

- Laidunniityt alkavat olla huonossa kunnossa ja pesäpaikat ovat täynnä, joten linnut lähtevät muualle saaristoon etsimään pesimäpaikkoja, kertoo Mikkola-Roos.

Eniten valkoposkihanhia on tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla (8 400), Turun alueella (3 000) ja Porissa (850).

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Yle: Venäjä aikoo loppusijoittaa ydinjätettä Suomenlahdelle
11.02.2012 19:17

Halonen emännöi kollegajoukkoa Helsingissä
11.02.2012 19:12

Poliisi ampui häirikkösuden - 28 metsästäjää avusti operaatiossa
11.02.2012 17:35

Olutlasillinen oli koitua nuoren miehen kohtaloksi
11.02.2012 17:20

Pariskunta riiteli - lopuksi mies poltti naisen asunnon ja auton
11.02.2012 16:55

Niger ei karkota kansanousulla uhittelevaa Gaddafin poikaa
11.02.2012 16:26

Tuhopoltto vaurioitti asuntoa Siilinjärvellä
11.02.2012 16:10

Helsingissä osoitettiin mieltä ACTA-sopimusta vastaan
11.02.2012 15:43

Liikenteen rasitus syy putkirikkoon Sörnäisissä?
11.02.2012 14:58

Homsin pommitukset jatkuvat Syyriassa
11.02.2012 13:55

Asianajaja vuoti Breivik-tietoja
11.02.2012 13:27

Jee, Lotossa jättipotti? Pah, sanovat MTV3:n lukijat
11.02.2012 13:19

Metsästäjä ampui jänistä haulikolla – osuikin autoon
11.02.2012 12:39

IS: Oikeuskansleri selvittää Wallinin jääviyden
11.02.2012 12:25

Iron Sky saa ensi-iltansa Berliinissä
11.02.2012 11:50

Iran uhoaa: merkittävä läpimurto ydinteknologiassa
11.02.2012 11:19

Joka toinen känniputkakuljetus tarpeeton
11.02.2012 11:06

Tänään jahdataan Lotossa huikeaa ennätyspottia
11.02.2012 10:55

Ex-nokialainen: "Elop romutti Nokian kuin tuhopolttaja"
11.02.2012 10:15

CNN: P-Korean johtajan salamurhasta ei näyttöä
11.02.2012 10:02