Kotimaa

MLL:n Kalland: Päiväkodeissa ruuhkaa kuin rautatieasemalla

Julkaistu 08.09.2010 14:59 (päivitetty 17:48)
MLL:n Kalland: Päiväkodeissa ruuhkaa kuin rautatieasemalla

MTV3 - Raija Kantomaa - Minna Nyrhinen

Tutkimusten mukaan hyvän lasten päivähoidon tunnusmerkit ovat pieni ja pysyvä ryhmä, koulutettu henkilökunta ja lyhyemmät päiväkotipäivät. Päiväkotijohtajien toiveet hoitopaikkojen ryhmäkoosta ovat kaukana ihanteista, sillä ryhmät ovat useassa paikassa jopa tuplasti suurempia. Poliittisten päättäjien mielestä 144 000 tuhannelle päiväkotilapselle ei ole varaa tarjota parasta mahdollista hoitoa, sillä kiireelliseen päiväkotiuudistukseen ei saatu viime vuonna yhtään euroa.

OAJ:n vuonna 2009 teettämän kyselyn mukaan kuntien päiväkotijohtajien mielestä alle 3-vuotiaiden päivähoitoryhmien ihannekoko on yhdeksän lasta. Yksityisen puolen johtajat haluaisivat alle kolmevuotiaiden ryhmien olevan vielä pienemmät, kahdeksan henkilöä.

Yli kolmevuotiaiden ryhmät olisivat ihannetapauksessa 16 henkilöä kuntapuolella, yksityisellä puolella 15.

Lastentarhaopettajain liiton puheenjohtaja Anne Liimola kertoo, että esimerkiksi yli kolmevuotiaita lapsia pitäisi olla vain seitsemän yhtä hoitajaa kohden. Jos päiväkodissa on kolme hoitajaa, lapsia pitäisi olla siis 21.

- Mutta nyt lapsia otetaan varmuuden vuoksi enemmän ryhmään, sillä heidän ei ajatella olevan aina yhtä aikaa paikalla.

Lapsista ei uskalleta kieltäytyä

Päiväkotiryhmien ihannekokoon on vaikea päästä, sillä poliitikot vaativat päiväkodeilta hyvää tulosta. Päiväkotien johtajat eivät voi kieltäytyä ylimääräisten lasten ottamisesta hoitoon.

Esimerkiksi oululaiseen Lassin päiväkotiin on jatkuva jono. Johtajan on määrätty ottamaan seitsemän ylimääräistä lasta.

- Päiväkodin tulot tulevat lapsen läsnäolopäivistä. Muualta rahaa ei juuri tule, eli lapsia on määrätty ottamaan lisää, Lassin päiväkodin johtaja Jukka Haataja kertoo tilanteesta.

Mannerheimin lastensuojeluliiton pääsihteeri Mirjam Kalland vertaa päiväkotien kiirettä liikenneruuhkaan.

Katso MLL:n Kallandin haastattelu kokonaisuudessaan tästä

- Pahimmillaan voi olla, että lastentarha näyttää rautatieasemalta. Hoitaja 1 pukee lapsen, hoitaja 2 vie syömään, ja hoitaja 3 hoitaa syömisen. Kukaan ei edes kerro lapselle omaa nimeään, vaan lapsi huutaa jotain tarvitessaan vain hoitajaa, Kalland toteaa.

Anne Liimola ihmettelee, miksi poliitikkoja eivät kiinnosta lasten asiat, vaan varhaiskasvatuksen tuloksiakin mitataan talouden mittareilla.

- Jos kunnissa katsotaan ainoastaan talousmittareita varhaiskasvatuksen tulostavoitteissa, silloin ollaan hakoteillä. Tulosta pitäisi katsoa laadun mukaan; panostamalla laadukkaaseen kasvatukseen saadaan pidemmällä tähtäimellä myös taloudellisesti hyviä tuloksia, hän sanoo.

Isoissa päiväkotiryhmissä levotonta

Liimola kertoo, että pula koulutetuista lastentarhanhoitajista on jatkuva. Hoitajat äänestävät jaloillaan ja lähtevät pois niistä kunnista, joissa työolosuhteet ovat kehnot. Se taas luo paineita kasvattaa jäljelle jääneiden hoitajien ryhmiä. Suuret ryhmäkoot aiheuttavat lapsissa levottomuutta, jotka voivat poikia myös väkivaltaisuutta.

Liimolan mukaan kuntien päivähoitajia on kehotettu vaikenemaan ongelmista. Hänestä suuntaus on järkyttävä ja pelottava.

- Ammattitaitoinen henkilökunta ei pelottele vanhempia, vaan he osaavat kertoa arjen ongelmista realistisesti.

Isoissa ryhmissä yksi lapsi saattaa hukkua näkymättömiin. MLL:n Mirjam Kalland sanoo, että lapset eivät ole turvassa, jos he eivät ole kenenkään aikuisen mielessä.

- Lapsi tarvitsee tällaista ihmistä koko ajan. Kun lapsella tulee tunnepurkauksia, kuten itkua tai loukkaantumisia, jonkun aikuisen on oltava paikalla.

Hän toteaa, että lasten keskinäiset riidat ja itku vähenevät ja hoitajatkin viihtyvät paremmin töissään, kun lapsilla on tunne, että heillä on tutun aikuisen turva hoitopaikallakin.

- Lapsen matematiikka ei mene samalla tavalla kuin aikuisen. Olisi siis pidettävä kiinni pienistä ryhmistä, eikä vain kasvattaa hoitajien määrää.

Lue myös: Ylisuuret päiväkotiryhmät vaarantavat lapsen kehityksen

Katso Anne Liimolan haastattelu:

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Poliisi ampui häirikkösuden - 28 metsästäjää avusti operaatiossa
11.02.2012 17:35

Olutlasillinen oli koitua nuoren miehen kohtaloksi
11.02.2012 17:20

Pariskunta riiteli - lopuksi mies poltti naisen asunnon ja auton
11.02.2012 16:55

Niger ei karkota kansanousulla uhittelevaa Gaddafin poikaa
11.02.2012 16:26

Tuhopoltto vaurioitti asuntoa Siilinjärvellä
11.02.2012 16:10

Helsingissä osoitettiin mieltä ACTA-sopimusta vastaan
11.02.2012 15:43

Liikenteen rasitus syy putkirikkoon Sörnäisissä?
11.02.2012 14:58

Homsin pommitukset jatkuvat Syyriassa
11.02.2012 13:55

Asianajaja vuoti Breivik-tietoja
11.02.2012 13:27

Jee, Lotossa jättipotti? Pah, sanovat MTV3:n lukijat
11.02.2012 13:19

Metsästäjä ampui jänistä haulikolla – osuikin autoon
11.02.2012 12:39

IS: Oikeuskansleri selvittää Wallinin jääviyden
11.02.2012 12:25

Iron Sky saa ensi-iltansa Berliinissä
11.02.2012 11:50

Iran uhoaa: merkittävä läpimurto ydinteknologiassa
11.02.2012 11:19

Joka toinen känniputkakuljetus tarpeeton
11.02.2012 11:06

Tänään jahdataan Lotossa huikeaa ennätyspottia
11.02.2012 10:55

Ex-nokialainen: "Elop romutti Nokian kuin tuhopolttaja"
11.02.2012 10:15

CNN: P-Korean johtajan salamurhasta ei näyttöä
11.02.2012 10:02

Facebookia syytetään mystisten oireiden leviämisestä
11.02.2012 08:45

Ivana Helsingin New Yorkin liike avataan tänään
11.02.2012 09:16