Jätteiden kierrätyksestä on tullut kasvavaa liiketoimintaa
![]() |
Jätteiden hyödyntämisestä on tullut kasvava liiketoiminta-ala Suomessakin. Uusia yrityksiä syntyy noin 20 vuodessa. Kaatopaikoille päätyvästä jätteestä pystyttäisiin hyödyntämään jopa 90 prosenttia, mutta tällä hetkellä hyötykäyttöön menee vain puolet.
Kierrätystä ja jätteiden hyödyntämistä pidetään tulevaisuuden alana ja kasvuodotukset ovat suuret. Suomessakin alalle syntyy jatkuvasti uusia yrityksiä. Maailmanlaajuisesti kierrätysliiketoiminnan arvioidaan kymmenkertaistuvan seuraavien 20 vuoden aikana.
Suomessa on tällä hetkellä ympäristöhuoltoalan yrityksiä lähes 700. Ne työllistävät noin 5 000 ihmistä. Alan liikevaihto on reilut miljardi euroa vuodessa. Kasvun uskotaan jatkuvan.
Esimerkiksi monet metallit ovat loppumassa tai jo loppuneet ja niitä etsitään nyt jopa vanhoilta kaatopaikoilta.
- Luulenpa, että seuraavaksi meillä on optiset lajittelijat, jotta materiaalivirrasta voidaan saada halutut aineet koostumuksen mukaan pois, ennustaa Salon Hyötykäyttö Oy:n toimitusjohtaja Esa Brandt.
(MTV3)






Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.