Kotimaa

Yhä useampi hoitaa itsensä kotona MTV3 Katsomo

06.09.2010 18:24
Yhä useampi hoitaa itsensä kotona

MTV3 - Jenny Matikainen

Potilaita kannustetaan yhä useammin hoitamaan itseään kotona, jotta lääkärissäkäyntejä saadaan vähennettyä. Tällä halutaan sekä säästää rahaa että lisätä hoidon laatua.

Sosiaali- ja terveysministeriön kaavailujen mukaan tarkoitus on, että tulevaisuudessa etenkin pitkäaikaissairaat hoitavat itse itsensä ja lääkärin tehtävä on pikemminkin tukea vieressä.

- Henkilökunnan tehtävä on olla enemmänkin valmentaja. Potilas suorittaa ne kilpailutehtävät samalla tavalla kuin urheilija ja valmentaja on siinä apuna neuvomassa eteenpäin, toteaa lääkintäneuvos Timo Keistinen sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Omahoito säästää rahaa

Omahoidon lisääminen on ollut jo pitkään ministeriön tavoitteena, mutta viime aikoina sen merkitys on lisääntynyt yhdessä säästötarpeiden kanssa. Rahallinen hyöty onkin huomattava.

Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä tehdyn selvityksen mukaan dialyysipotilaan hoito sairaalassa maksaa vuodessa 70 000 euroa kun kotihoidossa olevan potilas maksaa HUSille 37 000 euroa.

Tarkoitus myös parantaa hoidon laatua

Omahoito onkin alan ammattilaisten lempilapsi koska sen uskotaan myös parantavan hoidon laatua. Samaa mieltä on huhtikuusta saakka kotihoidossa ollut keravalainen dialyysipotilas Raimo Öhberg. Hän tekee lähes päivittäin hemodialyysin itselleen kotona, mikä tarkoittaa suoneen pistämistä ja aloillaan istumista veren kiertäessä dialyysikoneen läpi.

- Henkilökohtaisesti kammoksuin ennen kaikkea piikittämistä, mutta ihme kyllä kuukauden sisällä opin siihenkin, kiitos hyvän opettajan, Öhberg kehuu.

Muutkin HUSin dialyysipotilaat ylistävät omahoitoa. Omalle elämälle jää enemmän aikaa, kun ei tarvitse ravata useita kertoja viikossa sairaalassa. Esimerkiksi Raimo Öhberg pystyy sovittamaan hoitonsa työaikojensa mukaan.

Kaikkien taidot eivät riitä

Hyvien kokemuksien keskellä on kuitenkin vaarana, että osa potilaista tipahtaa tyhjän päälle.

Monessa omahoitoprojektissa mukana ollut Kansanterveyslaitoksen entinen pääjohtaja professori Jussi Huttunen uskoo, että omahoito tuottaa paremman lopputuloksen mutta tietää, että siihen liittyy myös ongelmia ja vaaroja.

- Jos vastuuta siirretään lääkäriltä ja sairaanhoitajalta potilaalle niin täytyy huolehtia koko ajan siitä, että potilas todella on valmis siihen ja että hänellä on taitoja tämän hoidon toteuttamiseen, Huttunen toteaa.

Hän ei vielä osaa sanoa, miten Suomessa on tähän mennessä onnistuttu, mutta luottaa että ammattilaiset osaavat ottaa asian huomioon.

Oululainen diabeetikko Juhana Heikkala on joutunut kokemaan omatoimisuuden huonot puolet. Hän pääsee nykyisin lääkäriin vain kerran vuodessa. - Vaikka hoitotasapaino on hyvä niin mielestäni siltikin pitäisi käydä enemmän lääkärissä. Vuosi on kuitenkin aika pitkä aika jolloin terveyden tilassa saattaa tapahtua notkahduksia.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Täältä Whitney löydettiin - ruumis yhä huoneessa?
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23

Whitney Houston kuoli vain tunteja ennen seuraavaa keikkaa - poliisi löysi tähden hotellihuoneen lattialta
12.02.2012 07:13

Kuopio otti käyttöön rengaslukot, muualla harkitaan
12.02.2012 06:09

AL: Poliisi yhdistää kaikki rekisterinsä Accenturen järjestelmään
12.02.2012 06:05

Kollegat muistelevat Houstonia Twitterissä: We will always love you, Whitney
12.02.2012 05:45

Houston löydettiin hotellista Los Angelesista - kuolinsyy ei tiedossa
12.02.2012 05:10

Tästä hitistä Whitney Houston muistetaan - katso video
12.02.2012 04:55

Whitney Houston - 170 miljoonaa levyä myynyt diiva
12.02.2012 04:20

Laulaja Whitney Houston on kuollut
12.02.2012 03:10

Mitt Romney palasi voittokantaan Mainessa
12.02.2012 02:40

Murdochin Sun-lehden työntekijöitä pidätettiin jälleen
12.02.2012 02:29

Kreikan pääministeri Papademos varoittaa parlamenttia katastrofista
12.02.2012 01:27

Vanki sytytti patjansa tuleen poliisivankilassa Helsingissä
11.02.2012 23:00

Myös Portugalissa osoitetaan mieltä säästöjä vastaan
11.02.2012 22:21

Lotossa valtava määrä 6+1 oikein -tuloksia
11.02.2012 22:06

Pääkaupunkiseudulle kaavailtu suurkunta - uhka vai mahdollisuus?
11.02.2012 22:00