Kotimaa

Laihdutusleikkaukset yleistyneet vauhdikkaasti

Julkaistu 04.09.2010 04:32 (päivitetty 08:05)
Laihdutusleikkaukset yleistyneet vauhdikkaasti

Suomessa leikattaneen tänä vuonna jo yli 900 sairaalloisesti ylipainoista ihmistä. Laihdutusleikkauksia halutaan edelleen lisätä, koska hoito parantaa ylipainon liitännäissairauksia, kuten diabetestä sekä sydän- ja verisuonisairauksia. Jo lähivuosina leikkausten määrän arvioidaan lisääntyvän pariintuhanteen.

Hoitoon myös hakeudutaan aiempaa enemmän, koska sen terveyshyödyt tiedetään. Leikkauksesta hyötyvät potilaat tunnistetaan terveydenhuollossa myös entistä paremmin.

- Leikkausten tarve ja kysyntä ovat melkoisesti kasvaneet. Tilanne on kahdessa kolmessa vuodessa olennaisesti parantunut, vaikka leikkausmääriä pitäisi edelleenkin lisätä, kertoo erikoislääkäri Sari Grönlund Kuopion yliopistollisesta sairaalasta.

Suomessa leikattiin viime vuonna noin 700 ihmistä, kun luku jäi vielä alle sadan vuonna 2006. Suomalaiset ovat Pohjoismaiden lihavin kansa, mutta laihdutusleikkausten määrässä selvästi muita jäljessä. Ruotsissa leikattiin viime vuonna yli 5 000 ja Tanskassa ja Norjassakin noin 3 000 potilasta.

Ylilääkäri Mikael Victorzon Vaasan keskussairaalasta myöntää, että toiminnan laajentamiselle on tilausta.

- Valitettavasti se ei käy yhdessä yössä. Kaikki on kiinni resursseista ja osaajista, kertoo Victorzon.

Hoito voi tuoda lisää työvuosia

Valtaosa Suomessa tehtävistä laihdutusleikkauksista on vatsalaukun ohitusleikkauksia, jotka tehdään tähystysleikkauksena tunnissa. Leikkauspöydälle päätyvät yleensä 45-50-vuotiaat, joilla on vielä runsaasti työvuosia edessään. Ehtona on ollut, että painoindeksi on vähintään 40 ja että sairaalloista ylipainoa ei ole onnistuttu hoitamaan ruokavaliolla, lääkityksellä tai liikunnalla.

- Painoindeksirajana pidetään nykyisin 35:tä, jos potilaalla on vakavia liitännäissairauksia. Sairaalloisen ylipainon hoitoon ei ole muuta niin pysyvää ja tehokasta hoitoa kuin leikkaushoito. Yleisesti puhutaankin kakkostyypin diabeteksen kirurgisesta hoidosta, kertoo Victorzon.

Leikkaus palauttaa monen työkyvyn sekä säästää kalliilta lääkekuluilta. Painon radikaalilla pudottamisella voi vaikuttaa myös muihin terveysriskeihin, joita ovat muun muassa syöpätaudit, uniapnea, masennus ja astma. Sairaalloisella ylipainolla on yhteytensä myös lapsettomuusongelmiin.

"Leikkauskulut kuittaantuvat kuudessa vuodessa"

Lihavuus aiheuttaa Suomessa vuosittain satojen miljoonien eurojen kulut. Suurin osa laskusta kertyy lihavuuden oheissairauksista, kuten kakkostyypin diabeteksesta, aivohalvauksista ja nivelrikoista. Laihdutusleikkaus taas maksaa sairaalasta riippuen 10 000-15 000 euroa.

- Leikkaus maksaa itsensä takaisin 6-7 vuodessa, sanoo Victorzon.

Leikkausjonoon pääsee lopulta vain pieni osa potilaista. Esimerkiksi Kuopiossa leikkausta joutuu jonoon päästyään odottamaan 4-6 kuukautta.

(MTV3 - STT)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

MTV3 Uutisten lukijat suitsuttavat ja surevat Whitney Houstonia
12.02.2012 18:10

Väyryselle ruotsinkielisten tuki - paikka puheenjohtajakisassa sai sinetin
12.02.2012 17:17

Ruokakupissa lihaa ja luita - yhä useampi koira sanoo barf! barf!
12.02.2012 16:47

Kreikan parlamentti aloitti kädenväännön lisäsäästöistä
12.02.2012 16:30

MTV3 Ateenassa: Tyyntä myrskyn edellä
12.02.2012 16:28

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Sosnovyi Borin sijoitusluolasta
12.02.2012 16:23

Espoon uusi piispa vihittiin virkaansa
12.02.2012 16:03

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelualan Oscar-palkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54