Kotimaa

Korhonen kuittasi keskustalta muhkean lähtöpalkan

03.09.2010 13:17
Korhonen kuittasi keskustalta muhkean lähtöpalkan

Keskustan puoluesihteerin paikastaan luopumaan joutunut Jarmo Korhonen kuittasi eronsa jälkeen keskustalta vielä muhkean lähtöpalkan. MTV:n uutisten tietojen mukaan Korhoselle maksettiin tehtävästä luopumisen jälkeen vielä noin 40 000 euroa.

Keskustan nykyinen puoluesihteeri Timo Laaninen kertoo, että Korhoselle on maksettu mm. loppupalkaa, loma-ajan palkkoja sekä matkalaskuja, mutta Laaninen ei halua vahvistaa täsmällisiä summia.

Timo Laanisen mukaan keskustan Korhoselle maksama summan perusteet on kuitenkin tutkittu tarkasti ja ne on todettu asianmukaisiksi.

Kesäkuun 29. päivänä Jarmo Korhonen kärysi Kannonkoskella ylinopeudesta, josta hän sai 14 päiväsakkoa, joista kertyi maksettavaaa yhteensä 952 euroa. Korhonen lähetti kuitenkin syyttäjälle kirjeen, jossa hän kertoi, ettei hänella ole lainkaan tuloja. Syyttäjä tiputti sakkosumman lopulta 115 euroon, mitä on julkisuudessa hiukan kummasteltu.

Ylityökorvauksista riidellään yhä

Samaan aikaan ex-puoluesihteeri penää keskustalta myös noin 230 000 euron edestä ylityökorvauksia. Laanisen mukaan juristit selvittelevät asiaa, eikä Laaninen vahvista Korhosen vaatimuksen euromääriä suuntaan eikä toiseen. Puoluesihteerinä Korhosella oli kokonaispalkka.

Asia on ollut esillä myös keskustan puoluehallituksessa.

- Kiusallistahan tämä on, Laaninen myöntää.

Timo Haapala

Uusimmat uutiset

MTV3 Uutisten lukijat suitsuttavat ja surevat Whitney Houstonia
12.02.2012 18:10

Väyryselle ruotsinkielisten tuki - paikka puheenjohtajakisassa sai sinetin
12.02.2012 17:17

Ruokakupissa lihaa ja luita - yhä useampi koira sanoo barf! barf!
12.02.2012 16:47

Kreikan parlamentti aloitti kädenväännön lisäsäästöistä
12.02.2012 16:30

MTV3 Ateenassa: Tyyntä myrskyn edellä
12.02.2012 16:28

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Sosnovyi Borin sijoitusluolasta
12.02.2012 16:23

Espoon uusi piispa vihittiin virkaansa
12.02.2012 16:03

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelualan Oscar-palkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54