Kotimaa

SKAL: Rekkakuskin mustamaalaus lopetettava

Julkaistu 18.08.2010 08:37 (päivitetty 09:04)
SKAL: Rekkakuskin mustamaalaus lopetettava

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry vaatii, että rekkakuskin syyllistäminen lopetetaan Joensuun Enossa sattuneen kuolonkolarin jälkeen. SKAL:n mukaan rekan kuljettaja on saanut kärsiä tilanteesta kohtuuttomasti, sillä hänet on syyllistetty seikoista, joilla ei välttämättä ole ratkaisevaa merkitystä. SKAL:n mielestä taka-alalle on jäänyt se, että henkilöauto ajoi rekan eteen kärkikolmion takaa.

- Otsikoita varten viranomaistiedotteita luetaan rivien välistä. Tätä kautta syntyy kuva ylipainoisen ja ylinopeutta ajaneen rekan syyllisyydestä. Kuitenkin poliisi pyrkii parhaillaan selvittämään syyllisyyttä, kertoo SKAL:n toimitusjohtaja Iiro Lehtonen Huomenta Suomessa.

SKAL: Rekkakuskin mustamaalaus lopetettava

  • -Onnettomuusrekan kuljettaja tarvitsee vertaistukea.

Puhelinhaastattelussa SKAL:n toimitusjohtaja Iiro Lehtonen

  • (Huomenta Suomi 18.8.2010)

 

- Tähän tutkimukseen on annettava työrauha ja keskityttävä sitten lopputuloksiin.

SKAL:n mukaan rekan kuljettaja tarvitsee nyt kaikkien avun ja tuen. Suomen Kuorma-autoliitto kiinnitti muutama vuosi sitten huomiota siihen, ettei liitolla ollut vertaistukijärjestelmää. SKAL haki tuolloin vapaaehtoisia, jotka koulutettiin SPR:n voimin antamaan vertaistukea.

- Tämän vertaistukijärjestelmän kautta ohjataan sitten tarvittaessa ammattiauttajalle.

Rekkakuski jää yksin kolarin jälkeen

Jussi Karhunen

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Kuopio otti käyttöön rengaslukot, muualla harkitaan
12.02.2012 06:09

Aamulehti: Poliisi yhdistää kaikki rekisterinsä - järjestelmän toimittaa Accenture
12.02.2012 06:05

Turun Kupittaalla palaa teollisuuskiinteistö
12.02.2012 05:56

Kollegat muistelevat Houstonia Twitterissä: We will always love you, Whitney
12.02.2012 05:45

Houston löydettiin hotellista Los Angelesista - kuolinsyy ei tiedossa
12.02.2012 05:10

Tästä hitistä Whitney Houston muistetaan - katso video
12.02.2012 04:55

Whitney Houston - 170 miljoonaa levyä myynyt diiva
12.02.2012 04:20

Laulaja Whitney Houston on kuollut
12.02.2012 03:10

Mitt Romney palasi voittokantaan Mainessa
12.02.2012 02:40

Murdochin Sun-lehden työntekijöitä pidätettiin jälleen
12.02.2012 02:29

Kreikan pääministeri Papademos varoittaa parlamenttia katastrofista
12.02.2012 01:27

Vanki sytytti patjansa tuleen poliisivankilassa Helsingissä
11.02.2012 23:00

Myös Portugalissa osoitetaan mieltä säästöjä vastaan
11.02.2012 22:21

Lotossa valtava määrä 6+1 oikein -tuloksia
11.02.2012 22:06

Pääkaupunkiseudulle kaavailtu suurkunta - uhka vai mahdollisuus?
11.02.2012 22:00

Mielenosoitukset jatkuvat Ateenassa
11.02.2012 21:23

Obama teki myönnytyksen ehkäisykiistassa
11.02.2012 21:12

Loton jättipotille ei löytynyt ottajaa
11.02.2012 20:56

Etelä-Afrikka ikuisti Mandelan seteleihin
11.02.2012 21:09

Hiihtolomatakuu: Lunta ja maltillisia pakkasia
11.02.2012 20:47