Kotimaa

Savusaunan suosio kasvaa

Julkaistu 01.08.2010 03:54 (päivitetty 11:19)
Savusaunan suosio kasvaa

Perinteisen savusaunan suosio kasvaa Suomessa, vaikka niitä on edelleen vain prosentin verran kaikista saunoista. Suomen Saunaseura arvioi, että savusaunoja on nykyisin 30 000 - 40 000.

Seuran mukaan tarkkaa lukua ei kuitenkaan tiedä kukaan, eikä sitä helposti selvitetäkään. Kansainvälisen Savusaunaklubin puheenjohtaja Seppo Leskinen Pirkkalasta sanoo, etteivät kaikki saunat ole missään kirjoissa eikä kansissa.

- Olen nähnyt sellaisia korpisaunoja, joista kunnan rakennustarkastaja ei tiedä mitään. Niitä on esimerkiksi Pohjois-Karjalassa, Leskinen kertoo.

Kiinnostus viriää nelikymppisenä

Savusaunan lämmittäminen ja siinä kylpeminen ovat rauhallista puuhaa. Lämmitys kestää tunteja, mutta tuntien ajan voi sitten myös kylpeä, sopivia pausseja pitäen.

Sekä Leskinen että Suomen Saunaseuran saunatutkimuksen ja -kulttuurin toimikunnan puheenjohtaja, arkkitehti Pekka Tommila tietävät, että savusaunan kanssa puuhastelu ei juuri kiinnosta parikymppisiä. Mutta nelikymppisenä moni alkaa harkita, pitäisikö mökille hommata savusauna entisen uloslämpiävän sijaan tai rinnalle.

Nykyisin mökit ja huvilat ovat yhtä paremmin varusteltuja, ja niihin hankitaan kaikenlaisia teknisiä laitteita. Siihen nähden savusauna on ikään kuin paluu alkukantaisuuteen.

- Se on hallittua primitiivisyyttä. Teknisillä vempaimilla ei saa eksotiikkaa. Savusaunalla on aivan oma mystiikkansa, Tommila kuvailee.

"Savusauna on terveellisempi"

Jokainen savusaunassa käynyt tietää, että siellä on oma arominsa ja erilainen, pehmeä löyly. Leskinen ja Tommila muistuttavat, että se on myös terveellisempi kuin tavallinen sauna.

Noin 30 vuoden takaisen tutkimuksen mukaan savusaunassa on negatiivisia ioneja, jotka vaikuttavat piristävästi ihmiseen. Sähkösaunassa tilanne on päinvastainen.

Muutama vuosi sitten Kuopion yliopistossa julkaistiin tutkimus, jonka mukaan uloslämpiävät puusaunat tuottavat ilmaan haitallisia partikkeleja. Saunaseuran Tommila sanoo, että tutkimustuloksia on tulkittu väärin, ja vireillä on uutta tutkimusta. Hänen mukaansa puilla lämmitettävä sauna ei ole mikään ympäristöhaitta.

- Yksi savusaunan lämmitys haittaa vähemmän kuin yksi tupakoiva mies, hän väittää.

Tommilan mukaan julkisuutta saaneesta kuopiolaistutkimuksesta oli hyötyäkin: Sen ansiosta yhä useammat tietävät, että puut pesässä pitää sytyttää ylhäältä päin, ei alhaalta. Näin haitallisia aineita syntyy vähemmän.

Leskinen puolestaan kertoo tutkimusten osoittavan, että jatkuvasti lämpiävä kiuas puskee kiuaskivistä kaasuja. Sen sijaan savusaunassa lämmityksen jälkeen kivet hiljakseen vain kylmenevät, eikä kaasua pääse ilmaan.

  • Huolellisuus estää saunapalot
  • Vuodesta toiseen Suomen sanomalehdissä on pikku-uutisia, joissa kerrotaan savusaunan palaneen. Useimmiten syynä on huolimattomuus tai tiedon puute.
  • Varsinkin joulun tienoilla palotilastoissa on piikki, kun ihmiset matkaavat maalle ja lämmittävät vanhan savusaunan. Taito on kuitenkin usein ruosteessa.
  • Savusaunaekspertti Seppo Leskinen neuvoo, että talvella pitää varata tavallistakin enemmän aikaa, jos sauna on ollut pitkään kylmillään. Se on esilämmitettävä edellisenä päivänä ennen varsinaista lämmitystä. Muuten kiivaasti lämmitetty sauna on äkkiä tulessa.
  • Kesälläkin savukaasut voivat leimahtaa liikaa lämmitettäessä. Pesä on täytettävä puilla vain kolmasosaltaan.
  • Leskisen mukaan uusia saunoja on joskus rakennettu väärin mitoittamalla räppänä liian pieneksi. Silloin savu leviää koko saunatilaan, ja palovaara kasvaa.
  • Savusaunaa ei myöskään pidä jättää vartioimatta, kun lämmitys on kesken.

 

(MTV3 - STT)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

MTV3 Uutisten lukijat suitsuttavat ja surevat Whitney Houstonia
12.02.2012 18:25

Väyryselle ruotsinkielisten tuki - paikka puheenjohtajakisassa sai sinetin
12.02.2012 17:17

Ruokakupissa lihaa ja luita - yhä useampi koira sanoo barf! barf!
12.02.2012 16:47

Kreikan parlamentti aloitti kädenväännön lisäsäästöistä
12.02.2012 16:30

MTV3 Ateenassa: Tyyntä myrskyn edellä
12.02.2012 16:28

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Sosnovyi Borin sijoitusluolasta
12.02.2012 16:23

Espoon uusi piispa vihittiin virkaansa
12.02.2012 16:03

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelualan Oscar-palkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54