Kotimaa

Vesihuolto vaarassa Etelä-Savossa

Julkaistu 30.07.2010 23:04 (päivitetty 23:11)
Vesihuolto vaarassa Etelä-Savossa

Monissa Etelä-Savon kuntakeskuksissa vesihuolto on ollut viimeöisenmyrskyn jäljiltä vaarassa, kun vesitorneihin vettä pumppaavat sähköpumput lakkasivat toimimasta. Etelä-Savon pelastuslaitokselta kerrotaan, että ihmisiä on kehotettu käyttämään vettä säästeliäästi.

Joroisissa, missä sähkö katkesi kunnan kaikilta talouksilta, saatiin kaksi aggregaattia pumppaamaan vettä. Sanomalehti Länsi-Savon mukaan illalla selvisi kuitenkin, että aggregaattien teho ei riitä, ja osa kirkonkylän talouksista on sähkön lisäksi ilman vettä.

-Kyllähän tämä on pahin tilanne koko urani aikana. Ei meillä koskaan ole kirkonkylä ollut melkein vuorokautta ilman sähköjä, yli 30 vuotta Joroisten Energialaitoksella työskennellyt Hannu Suhonen kommentoi Länsi-Savolle.

Lehden mukaan Joroisten terveyskeskusta ja palvelutaloa varten ei ole olemassa mitään erityissuunnitelmaa, jolla vedensaanti niissä turvattaisiin. Kaikki Joroisten kirkonkylän kaupat ja pankki ovat olleet tänään suljettuina. Myös kunnanvirasto on ollut kiinni.

Länsi-Savo: Joroisten vesihuolto joutui vaikeuksiin

Asta-myrskystä vakuutusyhtiöille miljoonavahingot

Ilmatieteen laitos: Viime vuosien voimakkain myrsky

Sähköt poikki Joroisissa edelleen

Liikennevirasto: Junia korvataan busseilla huomennakin

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23

Whitney Houston kuoli vain tunteja ennen seuraavaa keikkaa - poliisi löysi tähden hotellihuoneen lattialta
12.02.2012 07:13

Kuopio otti käyttöön rengaslukot, muualla harkitaan
12.02.2012 06:09

AL: Poliisi yhdistää kaikki rekisterinsä Accenturen järjestelmään
12.02.2012 06:05

Kollegat muistelevat Houstonia Twitterissä: We will always love you, Whitney
12.02.2012 05:45

Houston löydettiin hotellista Los Angelesista - kuolinsyy ei tiedossa
12.02.2012 05:10

Tästä hitistä Whitney Houston muistetaan - katso video
12.02.2012 04:55

Whitney Houston - 170 miljoonaa levyä myynyt diiva
12.02.2012 04:20

Laulaja Whitney Houston on kuollut
12.02.2012 03:10

Mitt Romney palasi voittokantaan Mainessa
12.02.2012 02:40

Murdochin Sun-lehden työntekijöitä pidätettiin jälleen
12.02.2012 02:29

Kreikan pääministeri Papademos varoittaa parlamenttia katastrofista
12.02.2012 01:27

Vanki sytytti patjansa tuleen poliisivankilassa Helsingissä
11.02.2012 23:00

Myös Portugalissa osoitetaan mieltä säästöjä vastaan
11.02.2012 22:21

Lotossa valtava määrä 6+1 oikein -tuloksia
11.02.2012 22:06

Pääkaupunkiseudulle kaavailtu suurkunta - uhka vai mahdollisuus?
11.02.2012 22:00

Mielenosoitukset jatkuvat Ateenassa
11.02.2012 21:23

Obama teki myönnytyksen ehkäisykiistassa
11.02.2012 21:12